Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Onneksi ei enää ole huutolaisia tai vaivaistaloja, vaan saa pärjätä kotona ihan itsekseen

Tutkija Ulla Koskinen on kirjoittanut mainion teoksen Suomessa selviytymisen historia . Se kertoo, miten meillä on pärjätty kivikaudesta lähtien. Lähinnä on kärsitty vilua ja nälkää. Suomalainen sinnitteli etenkin talvet suolet kurnien. Nälkä oli ainainen ja sitkeä murhe. Viimeisimmistä nälkävuosista on vain vähän reilu 150 vuotta. Ennen tuli ympäristötekoja pakosta. Varsinainen ilmastosankari Koskisen kirjassa oli esimerkiksi heppu Jämijärveltä: tämä eleli muutamalla ruisleivällä koko sydäntalven. Hän minimoi oman energiankulutuksensa makaamalla koko talven levossa – mitä nyt 4–5 päivän välein nousi järsimään vähän, ettei aivan kuivunut kasaan. Äijä matki karhua! Nykyään raha riittää ruokaan, mitä nyt joltakin jäävät pakolliset lääkkeet ostamatta. Oli tavallista , että perheet elivät kesäkaudet omissa tölleissään. Talveksi saattoi 3–4 pesuetta muuttaa yhteen savupirttiin, jolloin riitti vähempi lämmittäminen kuin erillisten talojen. Nämä ekotekolaiset selvisivät siis vähemmällä halonhakkaamisella ja tuottivat vähemmän päästöjä per nuppi.Täytyy muistaa, että hyvin pitkään ainoa lämmönlähde oli itse metsästä hakattu puu, eikä kalikka siirry hellanpesään itsestään. Länsisuomalaiselle tällainen pakkososiaalisuus kuulostaa rangaistukselta. Savolaisille ei ollut mikään ongelma elellä erämaassaan harvalleen tipotelluissa mutta tiiviissä yhteisöissä, ja kulkea myös kaskeamassa isommilla porukoilla. Samaa taloutta saattoi asustaa usea sukupolvi. Vanhustenhoito oli simppeliä: syytinkimuori tai -vaari hoidettiin kotona loppuun asti, joskus pitkiäkin aikoja petiin. Huono-osaisille oli tarjolla vaivaistaloa, ruotilaisuutta tai huutolaisuutta. Se vasta oli mutkatonta touhua: vaivaiset ja orvot myytiin taloihin, jotka tyytyivät pienimpään korvaukseen kunnalta. Ihmisriepujen kohtelu oli usein sen sorttista, ettei avin huomautuksella olisi selvinnyt. Miltäs tällainen tarjouskilpailu kuulostaa? Ovatko ne ajat takana? Onnellinen se , joka pystyy nykyään tarpeeksi osallistumaan iäkkään omaisensa hoitoon, saati ottamaan tätä hoiviinsa. Usein vanhus jää yksikseen kotiinsa pelkän kotihoidon turvin niin pitkäksi aikaa kuin selviää, halusi tai ei. Kunnes tulee päivä, jolloin ei enää selviä, eikä vanhuksen auta enää hangoitella toiseksi viimeistä muuttoa vastaan. Itsekin jahkailen, olisiko omaseniorin parempi asua loppuvuotensa yksityisellä uusissa tiloissa – mutta jonka henkilökunnalta otettiin lääkehoito puutteiden takia pois kunnan hoitoon? Vai vielä uudemmassa kunnallisessa palvelukodissa, jonka lippu roikkuu kovin tiuhaan puolitangossa – mutta jonka henkilökunta on tuttua jopa vuosikymmenten takaa.