Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Classic kirmasi A-poikien SM-sarjan kakkoseksi, Koovee valahti jumboksi

Salibandy A-poikien SM-sarjan viikon tupla toi Classicille täydet kuusi pistettä ja Kooveelle pyöreän nollan. Tamperelaisjoukkueet kohtasivat torstaina paikallisottelussa, jossa ensimmäisen ja viimeisen maalin teki isännän rooliin astunut Koovee. Classicin yhdeksän täysosuman vyöry oli kuitenkin liian kova haaste ja näin pinkkeihin paitoihin sonnustautuneet vieraat veivät selvän 9–2-voiton. Classic esiintyi myös kierroksen toisessa pelissään vierasjoukkueena, tällä kertaa TPS:n poikia vastaan Turussa sunnuntaina. Kamppailu oli nyt huomattavasti tiukempaa, tosin tamperelaiset eivät joutuneet kaikkiaan 11 maalin koitoksessa kertaakaan tappioasemaan. Turkulaiset kirivät jatkuvasti maalin päähän tai tasoihin, mutta Classicin kantti kesti loppuun asti voittoluvuin 6–5. Classic nousi viikon potin myötä kauden kakkoseksi, seitsemän pinnan päähän piikkipaikkaa pitävästä Oilersista. Koovee puolestaan taipui sunnuntaina EräViikinkien vieraana hyvästä taistelusta huolimatta numeroin 4–6 ja putosi samalla sarjan viimeiseksi. Nokian KrP taas hävisi Steelersille sunnuntaina jatkoajalla 6–7 sekä tiistaina Tiikereille 5–8 ollen taulukossa nyt viidennellä sijalla.