Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tuula Martikainen teki ensimmäisen nukketeatteriesityksensä vankilassa 1970-luvulla – Nyt hän kiertää Suomea rakastettujen hahmojensa kanssa

Tuula Martikainen perusti nukketeatterin Huittisiin vuonna 1973. Nirunaru jatkaa edelleen, joten se on reipas 45-vuotias keski-ikäinen. Mukana remmissä ovat myös hänen tyttärensä Annukka Nurmi ja sukulaistyttönsä Henrika Nieminen , jotka ovat tehneet teatterille sen kaksi uusinta esitystä. Tuula teki ensimmäisen keikan vuonna 1973 Huittisten varavankilaan. Ne iltamat olivat värikäs tapahtuma ihan kaikilta osin. –Olin nuorena ihaillut vankien ystävä Matilda Wredeä. Tämän innoittamana aloin puuhata välittömästi yhteistyötä vankilan kanssa. Kirjastoauto alkoi käydä vankilan pihassa. Sitä markkinoidaksemme järjestimme vangeille ohjelmallisesti kirjastoiltamat. Skottiruutuinen minihame päälle ja palava puhe lukemisen merkityksestä sekä sen jälkeen Nirunaru esitti näytelmän Susi kirjastonhoitajana . Näytelmässä kirjastonhoitaja piipahtaa kahvilla ja sillä aikaa susi valtaa kirjaston ja pilaa kaiken. Uskomaton idea – näin jälkeenpäin ajatellen. Se oli kuitenkin ensimmäinen kivijalka Nirunarun menestystarinalle. Kirjastosta kirjastoon Tuula Martikainen oli nukketeatterin perustaessaan töissä Huittisten kirjastonjohtajana. Vuonna 1978 hän muutti Tampereelle ja kirjasto oli edelleen työpaikkana. Harrastus seurasi mukana. –Nukketeatteri oli Suomessa melko uutta 1970-luvulla. Silloin oli olemassa Trai trai trallaa -Kasper ( Matti Ranin ) televisiossa ja Helsingin Vihreä Omena. Minä lumouduin nukketeatterin mahdollisuuksista heti. Lumo on säilynyt näihin päiviin. Edelleenkin Nirunaru saa paljon tilauksia kirjastoilta ja päiväkodeilta. Tuntemattomampi puoli ovat esitykset aikuisille. –Nukketeatterissa ei ole yläikärajaa. Minä suosittelen sitä lämpimästi aikuisille. Me olemme käyneet syntymäpäivillä, firmojen pikkujouluissa ja muissa tapahtumissa, tohtorin karonkoissa, häissä ja yhdistysten tilaisuuksissa ja työpaikoilla. Meillä on hyvä hahmo Konsultti Reponen, joka voi sanoa totuuden kärjekkäästi monista kiistakysymyksistä tai rakentaa uusia strategioita. Näitä esityksiä on ollut niin kaupungin virastotalolla kuin kaupunginkirjastossa. Molemmat ovat minun entisiä työpaikkojani. Nukketeatterin keinoin voi nauraa monille asioille, koska tyyliin kuuluu vetää kaikki aina överiksi. Siitä irtoaa työpaikan asioille vapauttavaa naurua. Nirunaru on kiertolainen. Se menee sinne, minne tilataan. Nuket ja vaatteet pakataan laatikoihin, ja karavaani kulkee ympäri Suomea. Minifestivaalit juhlistivat Viime viikonloppuna Finlaysonilla oli minifestivaali Rullaamossa. Penkkirivit olivat ilahduttavan täysiä, ja katsomossa oli kaikenikäisiä ihmisiä. Mukana joukossa oli esimerkiksi päiväkotiryhmiä. Minifestivaalit olivat Nirunarun 45-vuotissyntymätapahtuma. Kun nukketeatterilla on ikää 45 vuotta, nukkeja on kertynyt melkoinen määrä. Tuula ei ole niitä niin tarkkaan laskenut, joten sanotaan, että nukkehahmoja on vajaat sata. –Koska useimmat nuket esittävät monia rooleja, niille on runsaasti vaatteita sekä peruukkeja. Meidän omakotitalomme kellarit ovat tarvikevarastoja. Pakko sanoa, että tavaraa on yltäkylläisesti, kertoo Tuula Martikainen, jonka puoliso Matti on myös mukana nukketeatteriharrastuksessa. –En olisi uskonut silloin vuonna 1973, että tästä tulee elämän mittainen tarina minulle. Me olemme vanhimpia harrastajateattereita nukkemaailmassa. Nirunarulta on pyydetty syntymäpäiville elämäkertoja. Ne ovat työläitä tehdä, mutta valtavan tykättyjä. Puoleen tuntiin tiivistetään päivänsankarin elämänkaari. Viimeisin tämän lajin esitys oli pari viikkoa sitten Kristiinankaupungissa, jossa eräs mies tilasi elämäkerran yllätyksenä puolisonsa 70-vuotispäiville. Päivänsankari oli tästä haltioissaan. Tuula Martikainen kirjoittaa näytelmiä ja ideoi niitä. Nirunarussa on mukana Leena Karjarinta , joka on kätevä käsistään ja tekee nukkeja. –Kun muutin Huittisista Tampereelle, aloin heti etsiä uutta henkilökuntaa Nirunaruun. Valinnat osuivat oikeaan, samat Leenat , Päivit ja Arjat ovat edelleen kelkassa mukana. Haastattelimme viisi nukketeatterin hahmoa –Olen teatterimme ikänestori, sillä minä synnyin vuonna 1973 Huittisissa. Ensimmäisen keikkani tein Huittisten varavankilaan. Se sujui hyvin. –Ensi-illan nimi oli Susi kaappaa vallan . Näytelmän juoni kertoi siitä, kirjastohoitaja lähti kahville työpaikaltaan, ja susi (siis minä) otin vallan. Nautin roolistani, sillä pidän pahisten rooleista. –Ulkonäköni on ehkä hieman kulahtanut 45 vuodessa, mutta henkisesti olen täydessä vedossa. Eikun uusia rooleja päin. –Esitän enimmäkseen sammakkorooleja. Luonteeltani olen rento ja vartaloni on taipuisa. Tosin tarvitsen kaksi avustajaa, että saan liikekielen siroksi. –Suosituin esitykseni on 1990-luvulta näytelmästä Sammakko on sammakko. Varsinkin lapset pitivät tästä suorituksestani. –Nautin sammakoista kertovien kuvakirjojen lukemisesta. Ihan ehdoton suosikkini ovat kirjallisuudesta Velthuijsin tuotanto. Ne kertovat meidän sammakkojen sielun elämästä oivallisesti. –Olen ehkä vähän kyllästynyt esittämään aina vanhoja herroja, koska nämä roolit tuntuvat lankeavan osakseni liiankin tiheään. Minulla on kuitenkin nuori sielu. –Sen sijaan nautin juontajan tehtävistä. Niissä luonteeni pääsee oikeuksiinsa. Pidän myös juhlapuheiden esittämisestä. Niitä on kehuttu korkealentoisuudesta ja sanan säilän terävästä heiluttamisesta. –Ylläni on usein Pirkanmaan kansallispuku. Niin tänäänkin. –Olen töissä renkinä. Älynlahjoiltani en ole verrattavissa Thomas Alva Edisoniin, joka keksi hehkulampun, mutta minä olen ollut todistamassa, kuinka sähkö saapuu Finlaysonin tehtaalle. Olen siis tavallaan merkkihenkilö minäkin. –Olimme täällä Finlaysonilla pitämässä vierailunäytöksiä ja täytyy kyllä sanoa, että oli tutut nurkat. –Pukeudun rennosti ruutupaitaan. Olen kyllä ajatellut, että minun oikea paikkani olisi toimitusjohtaja. –Olen teatterimme uusia kiinnityksiä. Sain roolin ensi-illassa Nirunaru kengät, joka on uutta tuotantoa. –Näytelmän juoni kertoo ihmisavustajien kenkämuistoista. On kaikenlaista ikävää, miten tuli hävittyä hiihtokilpailuissa ja sen semmoista. Mielestäni kengät ovat minun aatteeni. Pidän aina huolta omistani. –Esiinnyn mielelläni lapsille ja pidän myös vierailuista palvelukoteihin, sillä siellä on paljon kenkämuistoja.