Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Diplomi-insinööri Hannu Hakala aloitti viikko sitten uudessa työssä – Tuotekehityksen siirtäminen Yhdysvalloista Tampereelle synnytti John Deerelle uusien tekijöiden tarpeen

Viime vuoden lopulla tamperelainen automaatio- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööri Hannu Hakala huomasi, että metsäkonevalmistaja John Deere etsii työntekijöitä. John Deere oli siirtämässä kokopuumenetelmän metsäkoneiden automaatio- ja ohjausjärjestelmien tuotekehitystä Yhdysvalloista Tampereelle, minkä arvioitiin luovan kymmenkunta uutta työpaikkaa. Hakala oli tehnyt John Deerelle aiemmalla työurallaan kymmenen vuotta it-konsultointia alihankkijan leivissä, mutta viimeiset kolme vuotta työt olivat olleet muualla. Viimeksi hän oli Väestörekisterikeskuksen palveluksessa Helsingissä. –Paikka oli tuttu, ja kun syksyllä näin, että tänne tulisi uudenlaista ja mielenkiintoista hommaa, kiinnostuin kovasti, Hakala perustelee. John Deerellä hän aloitti viikko sitten. Työpaikka ja metsäkoneet ovat tuttuja, mutta uusi työ kokonaispuukoneen puominohjauksen toteuttajana on aivan uutta. –Nykyään käytetään paljon Matlab & Simulink -tietokonemalleja, joten edessä on niihin tutustuminen. Sitten menemme keväällä todennäköisesti koko uudella porukalla tutustumaan itse kokopuumenetelmän metsäkoneisiin John Deeren Yhdysvaltain toimipisteeseen. Tarvetta osaajille Kokopuumenetelmässä puut kaadetaan metsässä ja kuljetetaan eli juonnetaan sellaisenaan pois metsästä ja jatkokäsitellään tarpeiden mukaan eteenpäin. Työkoneiden pitää toimia niin neljänkymmenen asteen pakkasella kuin vastaavassa helteessä, kestää lunta, jäätä ja vettä sekä voimakasta pölyä. Uusiin työpaikkoihin haetaan pääosin diplomi-insinööritason osaajia, mutta myös insinööreille on paikkoja. Tarvetta on niin ohjelmisto-, automaatio- kuin hydrauliikka-asiantuntijoille. –Uuden tiimin koko on kymmenen henkilöä, joista puolet on rekrytoitu. Myös yrityksen sisäisiä siirtoja tapahtuu, kertoo tuotekehitysjohtaja Juha Vainio . Tuotekehityksen keskittämisellä yhtiö tavoittelee synergiaetuja. Vainio on pääosin tyytyväinen osaavan työvoiman saatavuuteen, joskin viiveitäkin on rekrytoinnissa ollut. Töitä tarjolla Pirkanmaan ely-keskuksen tiistaina julkaisemien tilastojen mukaan työllistymisen hyvä vire jatkuu edelleen. Tammikuussa Pirkanmaalla oli 22 906 työtöntä, mikä on 4 600 henkeä ja 16,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 9,4 prosenttia. Ely-keskuksen mukaan Pirkanmaan työttömyyden lasku oli valtakunnallista kärkitasoa. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä laski 42 prosentilla 5 336 henkilöön ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä 45 prosentilla 2 493 henkilöön. Samaan aikaan rekrytointiongelmat ovat Suomessa voimakkaasti lisääntyneet. Työ- ja elinkeinoministeriö muistuttaa tiistaina julkaistussa kannanotossaan, että rekytointiongelmia koki viime vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä yli 40 prosenttia työnantajista, mikä on enemmän kuin koskaan tilastointiaikana vuodesta 1993 lähtien. Myös Suomen työttömyys on selkeästi Pohjoismaiden korkeinta. Ministeriön mukaan syntyvyyden voimakas lasku pakottaa etsimään keinoja, jolla Suomen työllisyysaste nousisi 2030-luvulla 78 prosenttiin. Tämä vaatii samanaikaisesti niin rakennetyöttömyyden vähentämistä, työvoiman ulkopuolisten henkilöiden osallistumista työmarkkinoille kuin työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton merkittävää lisäystä. Tammikuussa 2019 uusien avoimien työpaikkojen määrä oli Pirkanmaalla kasvanut edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta 15 prosenttia eli 1 200 kappaletta.  Uusien avoimien työpaikkojen kokonaismäärä oli 9 099 kpl. Kaikissa ammattiryhmissä uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden takaisesta tilanteesta, eli tuotannollinen toiminta kasvaa edelleen Pirkanmaan alueella. Lähde: Työ-­ ja elinkeinoministeriö