Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miten hirvittävän ujosta suomalaisesta tuli taidemusiikin maailmantähti? Näihin asioihin Kaija Saariahon menestys perustuu

Pidän siitä anekdootista, jonka mukaan Kaija Saariaho pyysi lapsuudessaan äitiään säätämään musiikin pois tyynystä. Nukkua piti, mutta päässä vain soi. Kaija luuli, että syy oli tyynyssä. ”Vika” olikin hänen sisimmässään, suunnattomassa ilmaisuntarpeessa, joka ilmeni ääninä, sointuina, rytmeinä ja sointiväreinä – siis musiikkina. Kaija Saariahosta (s. 1952) ei pitänyt tulla säveltäjää, sillä hän oli hirvittävän ujo ja täysin väärää sukupuolta. 1970-luvulla ei naisia ollenkaan osattu mieltää säveltäjiksi. Saariaho kokeilikin ensin kuvataideopintoja, mutta koska musiikki ei jättänyt häntä rauhaan, hän suurin piirtein pakotti säveltäjä Paavo Heinisen löytämään yhden lisäpaikan Sibelius-Akatemian sävellysluokalta vuonna 1976. Se oli kauaskantoinen päätös. Suomessa saamaansa koulutusta Saariaho täydensi Saksassa ja etenkin Ranskassa, jossa hän ihastui pariisilaisen musiikintutkimuskeskuksen tietokoneisiin ja ranskalaiseen spektrimusiikkiin. Pariisi antoi hänelle ensin taiteellisen kodin, sitten hiljalleen myös perheen. Saariahon oma ääni oli kuitenkin olemassa jo ennen vuonna 1982 tapahtunutta Ranskaan muuttoa. On valaisevaa kuulla esimerkiksi vuodelta 1981 peräisin oleva …sah den Vögeln laulajalle ja soitinyhtyeelle; se on sointiväriensä, muuttuvien tekstuuriensa ja unenomaisten sävyjensä puolesta jo täysin tunnistettavaa Saariahoa. Mikä Saariahon musiikissa tehoaa niin, että hän on saanut suurin piirtein kaikki maailman arvostetuimmat taidemusiikin palkinnot ja noussut György Ligetin jälkeen ehkä tärkeimmäksi moderniksi äänitaiteilijaksi? Saariaholla on taito käsitellä ääntä luovasti. Esimerkiksi hänen kamarimusiikkinsa rakentuu äänen moninaisten ominaisuuksien jännitteille ja dramatiikalle. Jossakin NoaNoassa soolohuilun ääni liukuu, kiinteytyy, hapertuu, puheenomaistuu ja ylipäätään elää tavalla, joka löytää inhimillisesti puhuttelevan kosketuksen sävelien ja kuulijan välille. Unenomaisuus on toinen Saariahon musiikkiin usein liitetty termi. Se tarkoittaa hänen säveltensä leijuvaa sävyä, reaaliaikaa rikkovaa hypnoottisuutta ja avaruudellista rauhallisuutta. Hänen sointeihinsa voi antautua kuin ikuisuuden syleilyyn. Kuunnelkaa vaikka orkesteriteos Orionin Talvitaivas-osa. Lauluääni on kulkenut Saariahon matkassa lähes alusta lähtien ja oli vain ajan kysymys, milloin hän teki taas yhden uuden ”loikan” ja alkoi kirjoittaa oopperoita isoille lavoille. Se tapahtui vuonna 2000 oopperalla Kaukainen rakkaus , joka on yksi ihailluimpia nykymusiikkiteoksia tällä vuosituhannella. Kaukainen rakkaus vei Saariahon myös New Yorkin Metropolitan-oopperaan ensimmäisen naispuolisena säveltäjänä liki sataan vuoteen. Persoonana Kaija Saariaho on Ranskassa vietetyistä vuosikymmenistä huolimatta edelleen ujo suomalainen, joka mieluummin tarkkailee maailmaa tuntemattomana kuin paistattelee tähtenä kansainvälisessä julkisuudessa. Hän antaa musiikkinsa puhua puolestaan. Jotenkin tämä hänen ei tehrä tästä ny numeroo -asenteensa sopii siksi erityisen hyvin juuri Tampereella järjestettävälle festivaalille.