Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Miten kaupunki voi aloittaa hiekoitushiekan puhdistuksen, vaikka osa sivuteistä on edelleen vaarallisen liukkaita? Tampereen Infran yksikön päällikkö vastaa

Kevät on katujen kunnossapidon kannalta haasteellista aikaa, sillä kulkuväylien liukkaus- ja lumitilanne voi muuttua nopeasti. Aamulehti uutisoi maanantaina , että Tampereen kunnossapitopalveluiden yksiköt valmistautuvat jo katupölyaikaan ja hiekoitushiekan puhdistamiseen teiltä. Samaan aikaan ympäri kaupunkia on kuitenkin vielä sivuteitä ja kevyenliikenteen väyliä, jotka ovat erittäin liukkaita ja vaativat hiekoitusta. Vielä viikko sitten suurin huoli olikin pääkallokeli . Tampereen kunnossapitopalveluiden yksikön päällikkö Reijo Lahtinen, miten pienempien väylien liukkautta torjutaan, jos kunnossapitopalveluissa aloitetaan jo hiekan puhdistaminen teiltä? –Kyllä niitä pienempiä väyliä edelleen hiekoitetaan päivittäin. Katupölyn puhdistusta aletaan valmistella lähinnä pääajoradoilla. On jokakeväinen ilmiö, että jossain kaupunginosassa päästään jo harjailemaan ja jossain on vielä hiekoitus käynnissä. Missä päin kaupunkia on vielä hiekoitusta vaativia teitä? –On niitä vielä joka puolella, ja joka päivä myös tulee lisää. Ympäri kaupunkia on esimerkiksi lumipenkkoja, jotka sulavat päivän aikana ja jäätyvät taas yöllä liukkaiksi. Tällaisia kohteita on käytävä läpi joka päivä. Liukkaudentorjuntaa jatketaan siis edelleen sivuteillä, eikä tietenkään jäädä odottelemaan, että kevät yksinään sulattaa jäät. Miten kevätsään vaihtelut vaikuttavat teiden kunnossapidon suunnitteluun? –Kyllä siinä on omat haasteensa, kun kaikki mahdolliset tilanteet on huomioitava. Kun ollaan vielä talvikuukausissa, pääpaino on aurauksissa ja liukkauden torjunnassa. Samalla katupöly aiheuttaa jo painetta putsaamiseen, mutta täytyy varautua myös siihen, että vielä tulee lunta ja täytyy aurata. Nyt on sellainen tilanne, että ajoratoja on katupölyn takia alettava putsaamaan heti, kun sää antaa myöten. Milloin katujen puhdistus tavallisesti aloitetaan? –Melkeinpä aina se on maaliskuun loppupuoli. Nyt ollaan todella etuajassa. En muista että ikinä olisi vielä helmikuun puolella aloitettu puhdistusta.