Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kun pikku Matti hyppäsi mäestä silmät kiinni – kirjoitimme yksinäiselle pojalle vielä yhden onnen hetken, sen parhaimman

Matti herää ennen muita, muistaa ilokseen, että nyt on lauantai, kurkistaa verhojen raosta ulos – jo valkenee. Kello on siis ainakin seitsemän. Matti nousee ylös, hipsii keittiöön niin hiljaa etteivät siskot herää, kurkistaa jääkaappiin. Eläköön! Äiti on tehnyt eväät, arvannut poikansa hyppyaikeet. Kaksi palaa ranskanleipää, välissä lauantaimakkaraa, pullossa parasta mahdollista, siis mustikkakeittoa. Matti sujauttaa ne reppuun, jossa monot jo odottavat. Satelee pakkaslunta. Se on kelpo keli: suksista jäävät alastulonrinteeseen selvät jäljet, näkee heti miten pitkälle hyppy on kantanut. Että johtaako Hans-Georg Aschenbach vai joku suomalainen, ehkä Törmänen tai Rautionaho , tuskin kuitenkaan Käyhkö . Itäsaksalainen on ollut kovassa kunnossa. Ääneen Matti ei uskalla nimeä sanoa, se on liian vaikea. Mutta hän kuiskaa sen tuuleen kuin on kuullut Anssi Kukkosen sanovan: "Asseenbaah". Matti ei pidä pitkistä sanoista. Koulussa ne juuttuvat aina kurkkuun, tulevat suusta ulos ihan oudosti vääntyneinä. Pitkiä sanoja pahempia ovat vain laulukokeet. Onneksi niitä ei enää tule tarkkiksella. Ja jos tulee, en laula. Matti on mäellä ennen puoli kahdeksaa. Isoja poikia ei näy, he tulevat vasta yhdeksän jälkeen, Matti tietää sen. Saa hypätä ihan yksin, kuvitella olevansa kuka tahansa, vaikka Gari Napalkov , se neuvostoliittolainen. Hänet Matti ainakin voittaisi, koska osaa nimenkin sanoa. "Kari" ja "napa", helppoa kuin hyppääminen. Matti hakee sukset vajasta. Ne ovat piilossa lattialankun alla. Isä piilon keksi, isot pojat eivät sitä arvaa. Ei tarvitse kantaa suksia koko matkaa kotoa. Orava katselee Mattia oksalta. Jos saisikin olla sellainen. Matti muistaa laulun ulkoa. Makeasti oravainen makaa sammalvuoteessansa... Loppu on outo: kaukana kavala maailma. Millainen on kavala maailma? Sitäkin on vaikea sanoa. Tulee pakosti "kalava". Opettajakin nauroi. Se vasta pahalta tuntui. Matti nousee ylös mäkitorniin, panee sukset jalkaan, katsoo alas monttuun, jonne Asseenbaah on juuri leiskauttanut 96 metrisen. Matti lähtee liukuun, venyttää helposti sataan metriin, yleisöksi muuttuneet kuuset kohisevat, jopa norjalaistuomari näyttää jyväskyläläiselle tyylistä 20 pistettä. Onnellinen poika istahtaa kannolle, ottaa repusta leivät ja haukkaa, voita ja makkaraa on juuri sopivasti, hörppää päälle mustikkakeittoa, se on kylmää mutta tuoksuu äidiltä. Mahassa tuntuu äkkiä niin hyvältä, että Matti melkein säikähtää. Lunta satelee yhä hiljakseen, Matti kiipeää torniin jo 30. kerran, isoja poikia ei näy vieläkään. Matti päättää kokeilla jotain, mistä on ennen vain haaveillut. Onkohan kukaan koskaan hypännyt mäestä silmät kiinni? Matti ummistaa silmät, lähtee liukuun, tuntee vatsanpohjassa ja pohkeissa milloin pitää ponnistaa, lentää, laskee "yksi, kaksi, kol..." ja tömähtää mahalleen rinteeseen, tekee kuperkeikan, vierii melkein vajalle asti. Matti nousee ylös, sukset ovat ehjät, poskessa pieni naarmu, tärkeintä ettei kukaan nähnyt. Oravaa naurattaa. Ja Mattia. Tästä en kerro ikinä kenellekään, että hyppäsin silmät kiinni kuin umpisumuun, pitäisivät hulluna, hän ajattelee. Paitsi isälle. Sitten kun ollaan joskus ihan kahdestaan, vierekkäin, kaikessa rauhassa.