Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Päävalmentaja myöntää ison pettymyksen, Krista Pärmäkoski ei halua ottaa Suomen MM-joukkuetta reppuselkäänsä: "Urheilen vain itselleni"

Suomen mitalitili Seefeldissä näyttää nollaa. Hiihtomaajoukkueen pääluotsi Matti Haavisto sanoo suoraan, että odotukset olivat korkeammalla. Pettymys on iso, kun suomalaisriemu jäi piippuun viikonlopun kisoissa. –Olin aika varma, että olisimme saaneet mitalin viimeistään sunnuntaina. Melkoista näytelmää tämä on ollut ja sydämentykytyksiä on aiheutettu. Paremmalla onnella tilanne voisi olla toinen, Haavisto sanoo. Mitalitoiveet ovat lähes tyystin hiihtäjien varassa, koska yhdistetyssä suomalaiset kyntävät mäessä pahasti. Pärmäkoski ennakoi kympin kisaa: Haavisto myöntää pettymyksen, mutta viittaa kintaalla paineille. –En voi olla tyytyväinen nollaan. Eivät paineet auta tässä. Olemme ammattilaisia ja teemme parhaamme. Kyllä se mitalitili vielä aukeaa. Haaviston mukaan Suomella on ollut mitalimahdollisuus jokaisena kisapäivänä, eikä asetelma muutu jatkossakaan. Hänen valmennettavansa Krista Pärmäkoski ei yltänyt kuuden sakkiin skiathlonissa eikä parisprintissä. Pärmäkoski on suhtautunut tuloksiin rauhallisesti, mutta maanantaina hän kuvaili Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle lauantain suoritustaan huonoksi. Suomalaismedialle lausunnot ovat olleet maltillisempia. Pärmäkoski ja Haavisto luottavat siihen, että tähden vire paranee kisojen edetessä. Ainakin suhteessa vastustajiin. Tiistaina Pärmäkoski starttaa mielimatkalleen kympille. Hän ei suostu ottamaan koko Suomen MM-joukkuetta reppuselkäänsä. –Urheilen täällä vain itselleni. En ota mistään paineita. Teen tätä omaksi ilokseni ja tietysti tämä on työni. Tietenkin on hienoa, että suomalaiset elävät mukana onnistumisissa ja epäonnistumisissa; Pärmäkoski sanoo.