Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tällainen alue Tampereen Viinikanlahdesta halutaan 3 000 asukkaalle – Onko se osa Tampereen keskustaa vuoteen 2030 mennessä?

Tampereen keskustan tuntumasta vapautuu 2020-luvulla suuri ranta-alue, kun kaupungin jätevedenpuhdistamo siirtyy Viinikanlahdesta Sulkavuoreen. Viinikanlahden eteläranta vapautuu keskustan laajentumisalueeksi, asuntovaltaisen kaupunkirakentamisen ja virkistyksen käyttöön, kertoo Tampereen kaupunki tiedotteessa. Kaupungin alustavan arvion mukaan alueelle tavoitellaan 150 000 kerrosneliömetriä asumista sekä lisäksi palveluita ja muita toimintoja, mikä tarkoittaa noin 3000 uutta asukasta. 25 hehtaaria Pyhäjärveen, Hatanpään sairaala-alueeseen ja Ratinanrannan asuinalueeseen rajautuvan asuinalueen asemakaavoitus aloitetaan maaliskuussa osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla. Suunnittelualueen koko on noin 25 hehtaaria. Kevään aikana käynnistyy myös alueen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukilpailu, jonka tavoitteena on luoda Pyhäjärven rannalle urbaani asuinalue. Kilpailu ratkaistaan keväällä 2020, ja asemakaavan suunnittelu jatkuu kilpailun jälkeen. Osa keskustaa vuonna 2030 Viinikanlahden rannassa kulkee puistovyöhyke jalankulun ja pyöräilyn reitteineen ja länsiosassa toimii Tampereen soutukeskus. Puistoalueen pohjoispuolella Viinikanoja laskee Iidesjärvestä Pyhäjärveen. Pyhäjärven rantavyöhykkeen tärkeää viher- ja virkistysyhteyttä parannetaan, ja suunnittelussa huomioidaan kansallisen kaupunkipuiston tarpeet. Kaupunki arvioi, että vuoteen 2030 mennessä Viinikanlahden alue on uusiutunut osaksi Tampereen keskustaa. Tampereen kaupungin mukaan Viinikanlahden alue on teknisesti ja ympäristöllisesti erittäin vaativa kaupunkisuunnitteluhanke. Suunnittelua varten kaupunki tekee selvityksiä muun muassa liittyen alueen pohjarakentamiseen, infrastruktuuriin, liikenteeseen, ympäristöterveyteen ja kaupunkiluontoon. Kaupungin tiedotteen mukaan alueen yhdyskuntarakennetta voidaan täydentää joukkoliikenne-, kävely- ja pyöräilyreittien varteen, jolloin kaupunkirakenne eheytyy. Uutta asumista voidaan sijoittaa myös valmiiden palvelujen läheisyyteen. 25 hehtaarin alue rajautuu Pyhäjärveen, Hatanpään sairaala-alueeseen ja Ratinanrannan asuinalueeseen. Rantaan suunnitellaan 3 000 asukkaan asuinaluetta. Viinikanlahden asuinalue on yksi Tampereen kaupungin Viiden tähden keskustan kehittämisohjelman 2018–2030 kärkihankkeista. Alue on myös asemakaavoitusohjelman kohde vuosille 2022‒2023. Keväällä 2019 käynnistyy Viinikanlahden kansainvälinen kaupunkisuunnittelukilpailu. Sen tarkoituksena on löytää hyvä kaupunki- ja maisemakuvallinen kokonaisidea asemakaavoituksen pohjaksi. Viinikanlahden uuden asuinalueen asemakaavoitus alkaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä ololla 14.3.2019 saakka. Asemakaavaa esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 7.3.2019 kello 17 Galleria Nottbeckissä, osoitteessa Satakunnankatu 18 A.