Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

TPV tavoittelee paikkaa 16 parhaan joukkoon Suomen Cupissa – karsintavaihe ratkeaa lauantaina

Jalkapallo Suomen Cupin karsintavaihe huipentuu Tampereen Pallo-Veikkojen osalta lauantaina 23.2. Pirkkahallissa, kun kello 17 alkaen vastaan tulee kotimaan lajilegendoihin kuuluva FC KTP. Ykkösen joukkueet on jaettu kahteen karsintalohkoon ja kummankin lohkon kaksi parasta etenee 16 joukkoon ja varsinaisen Cupin peleihin. TPV johtaa lohkoaan maalieron turvin, kun joukkueella on kolmesta ottelusta kasassa kuusi pistettä. Myös FC KTP on samoissa pisteissä. TPV:n maalisuhde ennen viimeistä karsintakoitosta on 11–4 ja kotkalaisten 7–4. Tähän mennessä TPV on onnistunut kaatamaan EIF:n sekä AC Kajaanin ja hävinnyt TPS:lle. Lauantaina voitolla tai tasapelillä tamperelaiset punapaidat varmistavat jatkopaikkansa, mutta portti ei sulkeudu edes pienimuotoisella tappiolla. Jatkoon pääseminen merkitsee samalla liigajoukkueen tulemista vastaan kotiottelussa. Lohkossa kolmantena oleva TPS on jo pelannut kaikki ottelunsa ja EIF:llä sekä AC Kajaanilla on kolmesta ottelusta saldona kolme pistettä. Suomen Cupiin pääsee Veikkausliigan karsinnasta kahdeksan joukkuetta, Ykkösen karsinnasta neljä joukkuetta, Kakkosen Cupin kautta kaksi joukkuetta sekä kauden 2018 Suomen Regions' Cupin finalistit. Neljännesvälieristä (16 joukkuetta) lähtien kilpailu jatkuu cup-muotoisena.