Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Norovirus tarttuu nyt aggressiivisesti, eikä edes käsidesistä ole apua – Kun tiedät norosta nämä 16 asiaa, tartunnan välttäminen on mahdollista

Norovirus on varsinkin kevättalven epätoivottu vieras. Sen välttäminen on kuitenkin mahdollista. Se onnistuu silloin, kun tuntee ja tietää, millainen sairaus norovirus on. Moni ei esimerkiksi tiedä, että pelkkä käsien desinfiointi ei auta välttämään sairautta. 1. Oksettavat oireet Noroviruksen aiheuttamaan tautiin kuuluvat oksennukset, ripuli, vatsakivut ja usein kuume. 2. Kevättalvi parasta aikaa Norovirustaudin vilkkainta aikaa on tammikuun ja toukokuun välinen aika. Tarkkaa tietoa vuosittaisesta norovirustautimäärästä ei ole, koska kaikkia norotapauksia ei tiedetä. Suurin osa varmistetuista tapauksista on ollut yli 75-vuotiailla. Lue myös: Pirkanmaalla jyllää jälleen norovirusepidemia – "Niin hankalaa kuin vanhempien on olla töistä pois, pitäisi olla vastuullisuutta siinä, että ei viedä sairasta lasta päivähoitoon" 3. Kylpylöistä ja risteilyiltä Norovirus tarttuu suoraan ihmisestä toiseen. On tyypillistä, että noro tarttuu esimerkiksi päiväkodeissa, kylpylöissä tai risteilyillä, joissa ihmiset ovat lähellä toisiaan ja joissa kosketellaan samoja pintoja. 4. Valokatkaisijasta ovenkahvaan Norovirus pesii ulosteessa. Yhdessä grammassa ripuliulostetta voi olla miljardeja viruksia. Tippaakin pienemmässä määrässä ulostetta voi olla helposti se vaadittava määrä viruksia, jotta tartunta tapahtuu. Tartunta saadaan suoraan potilaalta tai koskettamalla sellaisia pintoja, joita noroviruspotilas on koskenut. Tarpeeksi norovirusta voi olla vaikkapa vessannupissa, valokatkaisijassa, kaiteissa tai ovenkahvassa. 5. Koko perhe saa tartunnan Kun yksi perheestä sairastuu, yleensä jokainen samassa kodissa asuva saa tartunnan, mutta vain ehkä joka toinen heistä saa varsinaisen taudin. Jos norovirusta on sairaalassa tai laitoksessa, hyvästä käsihygieniasta huolimattakin tauti tarttuu siellä herkästi. 6. Oireet alkavat nopeasti Taudin itämisaika on yleensä 12 tunnista kahteen vuorokauteen. Oireet alkavat todella nopeasti. Useimmiten se tarkoittaa oksettavaa oloa ja kuumeen nousemista. Oireet loppuvat yleensä lähes yhtä äkillisesti kuin ovat alkaneetkin. 7. Yleensä kotihoito riittää Mitään erityistä hoitoa norovirustautiin ei ole. Tärkeintä on pitää huolta siitä, että potilas juo tarpeeksi nestettä, ja että hän pysyy kotona niin kauan kuin on kuumetta ja ripulia. Hyvin iäkkäät ja hyvin pienet lapset ovat poikkeus, jos elimistö kuivuu liikaa oksentelun ja ripuloinnin vuoksi. Kuivumisen vuoksi potilas on hyvin väsynyt ja limakalvot ovat kuivat. Jos kuumetta jatkuu useita päiviä, jos ulosteessa on verta tai jos ripuli kestää enemmän kuin kolme päivää, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. 8. Ei jälkitauteja Noroviruksesta ei yleensä tule jälkitauteja. 9. Vatsa sekaisin viikkokausia Yleensä norovirustauti menee ohi päivässä, mutta se voi kestää muutamankin vuorokauden. Suolen toiminta voi olla normaalista poikkeavaa vielä viikkoja, vaikka tauti olisi jo mennyt ohi. Taudin tartuttavuus päättyy, kun varsinainen ripuli loppuu. Suolen toiminta voi olla tämän jälkeenkin epäsäännöllistä vielä usean viikon ajan. 10. Heikko immuniteetti Valitettavasti noroviruksen sairastunut ei saa kovin hyvää immuniteettia tautia vastaan. Joillakin immuniteetti voi kestää vuoden, toiset sairastavat toisen noron pian edellisen jälkeen. Noroja on liikkeellä usein myös erilaisia ja niitä voi saada toinen toisensa perään. 11. Käsipesu, käsipesu ja käsipesu Kun norovirusta on liikkeellä, käsien peseminen on paras ja oikeastaan ainoa tapa yrittää välttää tauti. Kädet pitää pestä aina vessassa käymisen jälkeen ja aina ennen ruokailua tai ruuanlaittoa. Pesuun ei riitä pelkkä vesi, vaan myös saippuaa pitää käyttää. 12. Käsidesi ei korvaa Käsien peseminen saippualla pitää noroa paremmin loitolla kuin käsidesit. 13. Kertakäyttöhanskat käyttöön Jos perheessä on noroa, kannattaa pestä vessat, hanat ja kaikki kosketuspinnat klooripohjaisilla siivousaineilla ainakin kerran päivässä. Pesu kannattaa tehdä kertakäyttöhanskat kädessä. Vessan pesussa käytetyt puhdistusliinat laitetaan jätepussiin ja viedään heti jäteastiaan. 14. Pakkanen ei riitä Noropotilaan vaatteet ja lakanat pestään pyykinpesukoneessa mieluiten vähintään 60 asteen lämpötilassa. Vaatteiden vieminen ulos ja niiden laittaminen pakastimeen ei tapa norovirusta. 15. Sitkeästi elossa Norovirus voi säilyä hengissä ja tartuttavana huoneenlämmössä esimerkiksi oksennuksen tahraamassa matossa jopa 12 vuorokautta. 16. Vältä epidemia ruuasta Norovirusta voi olla myös ruuassa, jolloin kaikki sitä nauttineet saavat viruksen. Norovirus voi päätyä esimerkiksi kasviksiin, joita on kasteltu ihmisen ulosteen saastuttamalla vedellä. Siksi on tärkeää, että vihannekset ja hedelmät pestään hyvin ennen syömistä. Myös kypsentämättömistä simpukoista tai ostereista voi saada noroviruksen. Ulkomaiset pakastemarjat on viisainta keittää kaksi minuuttia ennen niiden syömistä. Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto , Terveyden ja hyvinvoinnin laitos