Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Vanhemmalle on tärkeintä tietää, että lapsi on työpäivän ajan turvassa – Siksi ei ole yhdentekevää, millä tavalla lapsi otetaan päiväkodissa vastaan tai mikä on hoitajan työinto

Sinä aamuna pelotti lähteä töihin. Saavuimme päiväkodin eteiseen tyttäreni kanssa, mutta eteinen oli tyhjä. Toinen äiti tiputti lapsensa ovesta ja lähti. Olimme poikkeuksellisesti pienten puolella, koska aamu oli aikainen, oma opettaja ei ollut vielä saapunut ja näin on tapana toimia. Huhuilin pitkin käytäviä etsien aikuista. Lopulta löysin salin, jossa istui kaksi päiväkodin työntekijää neljän keskenään leikkivän lapsen kanssa. Tervehdin, mutta en saanut vastausta. Kun kysyin, kukahan ottaisi lapset vastaan, vastaus oli hiljaisuus. "Niin?", toinen naisista kysyi. "Niin, että tuonne eteiseen tuli nyt lapsia", selitin hämmentyneenä ja kerroin, että lapset ovat pesemässä käsiään, heidän nimensä ovat se ja se ja ryhmä se ja se. "Jaa", naiset vastasivat nousematta tuoleiltaan. Olin tyrmistynyt. Palasin eteiseen, ohjasin mukulat leikkimään ja toivotin mukavaa päivää. "Olkaa reippaita." Entä jos eteiseen jätetyt lapset olisivat saaneet päähänsä kimmota ulos? Katso, liukumäki! Oho, portti on auki! Hoitajat eivät nähneet, ketä eteiseen saapui. He eivät tulleet tervehtimään. He eivät hoitaneet tehtäväänsä eivätkä huolehtineet lasten turvallisuudesta. Aina hyvässä hoitotyössä ei ole kyse määrästä. Välillä laatua parantaisi hyvä asenne. Meidän aamuhetkemme aikaan työntekijöillä ei ollut kiire eivätkä he vaikuttaneet uupuneilta. Pikemminkin näytti siltä, että heitä ei huvittanut. Miksi ei? Esimerkki on yksi kohtaus arjesta ja sitenkin vain hetki, mutta totta. Totta on myös se, ettei kenenkään työ ole jatkuvaa raipatiraita. Aina ei tarvitse olla kivaa, kuten ex-anoppini tapasi sanoa. Hoitotyössä huono fiilis synnyttää kuitenkin nopeasti turvattomuutta ja tunteen laiminlyönneistä. Mainittakoon , että päiväkotimme on kunnallinen. Mainittakoon myös, että päiväkodissamme on käytössä kontit väistötilana jo kymmenettä vuotta. Usein konteissa haisee uloste, kovilla pakkasilla vessanpöntöt saattavat jäätyä ja keittiönurkassa kärähtelee silloin tällöin sähköjohto. Lapset kertovat päiväkotipäivistään suurina seikkailuina. "Äiti! Meillä kävi taas paloauto! Äiti, juoksimme pihan poikki ilman toppatakkeja!" Jännittävät olosuhteet ovat todellisuudessa epäinhimilliset ja niiden salliminen silkkaa piittaamattomuutta. Niin on tervehtimättä jättäminenkin. Meille vanhemmille kun kaikkein tärkeintä on tietää, että lapsemme ovat turvassa ja heistä välitetään. Tervehtiminen on turvallisuudentunteen luomisessa pieni, mutta merkittävä ele. Vaikka sattuisikin olemaan huono päivä. Hoitajilla ei ollut kiire eivätkä he vaikuttaneet uupuneilta. Pikemminkin näytti siltä, että heitä ei huvittanut.