Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Acutan ensiavussa on nyt ruuhkaa: jonossa jopa 100 potilasta yhtä aikaa – "Kaikki tuolit ja paikat olleet käytössä"

Tampereen yliopistollisen sairaalan Acutan ensiapupäivystys pullistelee nyt asiakkaista. Päivystystä ruuhkauttavat lauhtuneiden säiden takia teillä ja jalkakäytävillä liukastuneet sekä flunssasta ja vatsataudista kärsivät potilaat. Muun muassa päivystyksestä vastaavan Taysin toimialuejohtaja Sally Järvelän mukaan potilaita on ollut viime viikolla ja alkuviikosta enimmillään 230–260 päivässä. –Hoitoon pääsyä on jonottanut enimmillään jopa sata asiakasta yhtä aikaa, joten kaikki tuolit ja paikat ovat olleet kirjaimellisesti käytössä. Acutan päivystys alkoi ruuhkautua liukastumisten takia sunnuntaina ja ruuhkaa on riittänyt siitä lähtien. Vähintään kaksi tai Acutan kaikki neljä hoitoryhmää ovat olleet täynnä. –Parhaillaan sisässä on kymmenen potilasta, jolla on murtumaepäily, totesi Järvelä tiistaina kello 16 jälkeen. Potilaita ei saada eteenpäin Sally Järvelän mielestä pahin ongelma on nyt se, ettei Acutassa hoidettavana olleita potilaita saada eteenpäin, koska jatkohoitopaikkoja ei ole. –Maanantaina avasimme lisäpaikkoja tarkkailuosastolle, kuten jouduimme tekemään myös keväällä 2018. Ongelma on jatkunut jo vuosia, sillä kunnilla ei ole varaa pitää paikkoja tyhjillään odottamassa mahdollisia jatkohoitoruuhkia, sanoo Järvelä. Varsinkin iäkkäät ihmiset tarvitsevat esimerkiksi murtumien jälkeen jatkohoitopaikkaa, koska eivät pärjää kotihoidossa. Liukastumisvammat hellittämässä Toimialuejohtaja Järvelä neuvoo esimerkiksi flunssapotilaita sinnittelemään kotona, jos he pärjäävät kipulääkkeillä. Liukastumisista aiheutuu Acutassa viikon–puolentoista ruuhka muutaman kerran vuodessa. Järvelä uskoo liukastumisvammojen vähenevän kuluvan viikon aikana. –Flunssa-aalto ei toisaalta vielä ole pahimmillaan, joten tilanne sen osalta jatkuu maaliskuun puoleenväliin saakka. Hoitajat eivät enää kuljeta potilaita Ruuhkista huolimatta hoito Acutassa on sujunut, ja ensiapupäivystys on pystynyt lyhentämään potilaan läpimenoaikaa puolella tunnilla. –Vuonna 2017 potilaan läpimenoaika oli keskimäärin 2 tuntia 38 minuuttia, mutta nyt 2 tuntia 12 minuuttia. Parannus on Sally Järvelän mukaan saatu tehtyä henkilökuntaa lisäämättä. –Tiettyjä tehtäviä on muutettu. Hoitajat eivät esimerkiksi enää kuljeta potilaita osastolle, vaan sitä varten on tilattu kuljettajat palvelukeskusyksiköstä. Hoitoryhmien työhöntuloaikoja on muutettu pahimman iltapäiväruuhkan aikaan. –Työvoimaa on pystytty keskittämään suhteellisen pienillä muutoksilla ensiapuun pahimman ruuhkan ajaksi kello 14–19. "Kaksi lääkäriä siirretään syksyllä eturiviin" Ensi syksynä Acutassa tehdään uusia uudistuksia. –Siirrämme kaksi lääkäriä niin sanotusti eturiviin eli toinen menee suoraan ambulanssille ottamaan potilasta vastaan ja toisen lääkärin sijoitamme päivystyksen itse kävelevien aulaan, selvittää Järvelä. Läpimenoajat yliopistosairaaloiden päivystyksissä ovat keskimäärin 2 tuntia 20 minuuttia. –Tavoitteenamme on olla Suomen nopeimpia syksyllä tehtävien uudistusten jälkeen, jolloin läpimenoaika voisi olla alle kaksi tuntia. Toimialuejohtaja Järvelä iloitsee myös siitä, että vain kolme prosenttia potilaista joutuu palaamaan hoidon jälkeen Acutaan 72 tunnin sisällä. Muualla paluuprosentti on viisi. Acutassa hoidetaan noin 100 000 potilasta vuodessa. Ensiavun tarkkailuosastolla toteutuu noin 8 500 hoitopäivää vuodessa. Acutassa työskentelee noin 220 hoitajaa, 20 lääkärivahtimestaria, 20 omaa lääkäriä sekä lisäöksi erikoisalapäivystäjiä. Niin sanotussa hälytysringissä on lisäksi lähes 100 vakituista lääkäriä.