Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Selvitimme Tampereen ja lähialueiden retkiluisteluratojen tilanteen: yhdessä paikassa baana on huippukunnossa – näille radoille ei kannata suunnata

Retkiluistelijat odottavat jo kovasti hiihtolomaa, ja kuluvan viikon sää on ollut toistaiseksi toiveita herättävä. Moro selvitti, missä kunnossa Tampereen ja muiden lähijärvien retkiluisteluradat olivat hiihtoloman alla. Niihamajärvellä jään pinta oli maanantaina lumeton, mutta melko röpelöinen. Niihaman Majan yrittäjä Juho Jokinen arvioi, että potkukelkalla pääsi etenemään paremmin kuin luistimilla. –Ei rata kauhean hyvä luisteltava tällä hetkellä ole, mutta retkiluistelijat pystyvät luistelemaan huonommalla jäällä kuin kauno- ja kiekkoluistelijat. Jäälle on myös aurattu pelikenttä, jolla jää on tasaisempi. Jokinen arvioi maanantaina, että tarvittaisiin kunnon vesisade ja pakkanen, jotta radan pinta tasoittuisi. Kumpaakin on tällä viikolla saatu, joten tilanne on lupaava. Kangasalan Saarikylien retkiluisteluradalla ollaan myös toiveikkaita. –Kun seisova vesi jäätyy, pinta tulee ihan sileäksi. Uskaltaisin sanoa, että tämän viikon lopussa kelit ovat taas oikein mainiot, sanoo yrittäjä Pirjo Veckman. Tohlopissa vain teräsjäätä Tohloppijärvellä jää oli jo maanantaina priimakunnossa. Rataa hoitava Tuukka Tuominen kertoo, että jään paksuus on 45–48 senttimetriä. –Baana on aivan sileä. Radan kohdalla koko jää on läpikuultavaa teräsjäätä kahdeksan metrin leveydeltä. Paikoin kasvit näkyvät läpi. Jonkinlaisen kysymysmerkin aiheuttavat Tuomisen mukaan tulevaksi viikonlopuksi ennustetut plussakelit. Pirkkalassa Vähäjärven rata on liikuntapaikkamestari Kari Koskisen mukaan luisteltavassa kunnossa. Jään pinta ja pohja ovat teräsjäätä. Niiden välissä on parikymmentä senttimetriä paksu höttö, jollainen on tänä talvena syntynyt useimmille järville. –Aurinko ja tuuli ovat tasoittaneet jään pintaa. Hoitamaan rataa ei tällä hetkellä pysty. Näsijärvellä yrittäjä Pekka Tyllilä mittasi tiistaina jään paksuudeksi ohuimmillaan 25 senttimetriä radan kohdalla. –Joku on valittanut, että radassa on epätasaisuutta. Toiset ovat olleet sitä mieltä, että rata on erinomainen. Jos radalla on epätasaisempaa, kannattaa mennä radan vieressä, Tyllilä vinkkaa. Useita on kunnostamatta Kaikille aiemmista vuosista tutuille radoille ei kannata suunnata. Peltolammilla, Kurun Baanalla ja Kaukajärven vieressä sijaitsevalla Pitkäjärvellä luistelukausi jäi lyhyeksi. Alkutalven lumimyräkät koituivat kaikkien kolmen kohtaloksi. Ratoja ei näillä näkymin saada enää luistelukuntoon. Pyhäjärven Reipissä rataa ei onnistuttu tänä talvena tekemään ollenkaan. Kokeneet retkiluistelijat mielivät jo avoimille järvenselille, jotka ovat paljastuneet lumien sulettua. Paikoin järvien selillä oli jo alkuviikosta peilijäätä. Merkittyjen ratojen ulkopuolella luistelevien kannattaa olla erityisen tarkkana. –Pyhäjärvellä on jossain kohdissa 8–9 senttimetriä jäätä. Täytyy olla tosi varovainen, missä liikkuu. Sama tilanne on Nässyllä, sanoo Reipin radan kunnostuksesta aiempina vuosina vastannut Jani Forssell . Tietoa ratojen ajankohtaisesta kunnosta voi etsiä Facebookin sivustoilta Tohlopin luistelurata, Niihaman Maja ja Retkiluistelurata Saarikylät. Näsijärven radan kuntotietoa löytyy Facebook-sivustolta Hiking Travel, Hit. Pirkkalan kunta päivittää tietoa Vähäjärven radan kunnosta verkkosivuilleen.