Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Palaneesta rintamamiestalosta löytyi vainaja, murhasta epäilty otettiin kiinni talon pihalta Sastamalassa – henkirikos etenee nyt syyteharkintaan

Rintamamiestalo tuhoutui tulipalossa elokuussa Sastamalassa ja palopaikalta löytyi kuollut nainen. Vuonna 1937 syntynyt nainen oli kuollut vammoihin, jotka oli aiheutettu ennen paloa. Poliisi otti kiinni vuonna 1967 syntyneen miehen asunnon pihalta. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi hänet seuraavana päivänä. Käräjäoikeus määräsi miehen sekä syyttäjän että puolustuksen pyynnöstä mielentilatutkimukseen jo esitutkinnan aikana. Tekoa on tutkittu murhana ja tuhotyönä. Sisä-Suomen poliisi on nyt saanut henkirikoksen tutkinnan valmiiksi. Juttu siirtyy syyttään harkintaan joko keskiviikkona tai viimeistään torstaina. Murhasta epäilty mies asui talossa ja on vainajan lähisukulainen. Palopaikka sijaitsee Sastamalan Heinijärventiellä.