Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hoitamatta jääneet metsät eivät ole hiilinieluja – ne voidaan lukea hiilidioksidia tuottaviksi piilopommeiksi

Loppuun kasvanut eli niin sanottu ylispuumetsä on sitonut hiilidioksidia kasvunsa aikana tukkipuun runkoon. Se ei enää kasva, joten se ei enää sido merkittävästi hiiltä. Ylispuiden latvukset peittävät maan pinnan valolta ja niin siellä ei ole jälkeäkään vihreistä hiiltä sitovista kasveista. Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskus ilmoittaa Tuomo Kalliokosken lausumana metsien hiilinielumallinnuksessa olevan puutteita. Tutkijoiden olisi syytä perehtyä luonnollisiin ilmiöihin. Puun lahoaminen on kuin hidasta palamista. Siinä mikrobit ovat liekkien sijaisina, mutta tuotos on samaa hiilidioksidia. Lahonnut puu maatuu. Maatuminen tarkoittaa maan eloperäisessä kerroksessa kasvimassaa muuttavia biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia prosesseja. Hajoamisen aiheuttavat maassa elävät mikrobit ja sienet, jotka hajottavat aineen rakenteen ja synnyttävät siitä humusta. Maatumista käytetään hyväksi esimerkiksi komposteissa. Maatumisen seurauksena vanhoista metsistä voidaan korjata hyviä sienisatoja, mutta hiilidioksidin sidonta tapahtuu muualla. Meillä pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsä sitoo hiilidioksidia vain kasvukautena eli viitenä kuukautena vuodessa. Nykyisessä puun talteenotossa ei synny suuria avohakkuita. Hakatut alat jäävät kasvavan puuston suojaan. Hoitamatta jääneet metsät eivät ole hiilinieluja, vaan ne voidaan lukea hiilidioksidia tuottaviksi piilopommeiksi. Ainut keino pitää metsän hiilinielu kunnossa on kasvattaa jatkuvan kierron mukaan taimista uutta puustoa. Puusto kasvaessaan sitoo hiilidioksidia. Vanha ylispuustosta koostuva metsä on korjattava pois, jotta tilalle voidaan istuttaa uusia hiilinieluja. Siten metsän uudistus oikein hoidettuna on nykyinen ympäristöteko. Tämä vanhastaan tunnettu tosi asia on mallintajien huomioitava. Muuten mallit johtavat harhaan.