Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nämä lukiolaiset maalasivat Moron raadin parhaaksi valitseman julisteen

Kalevan lukion abiturientit niittivät kunniaa ja mainetta Moron penkkarijulistekisassa itselleen yllätykseksi. Voittojuliste nimittäin syntyi viime tipassa maanantaina. Entinen opiskelijakunnan puheenjohtajan nuijan jo eteenpäin antanut Ville Vinha oli ideoija sekä voitokkaassa Abikeeperissä että pronssisijan saaneessa tölväisyssä Esperi Carelle. –Panostus oli kyllä E-papereissa. Sitä mietimme ihan tosissamme ja iskulause muuttui monta kertaa, kertoo Ville. Moron penkkarijulistekisa on kaksiosainen. Ensin sanoo sanansa raati, joka kokoontui penkkaripäivän iltana. Yleisöäänestys jatkuu ensi viikon maanantaihin asti. Tulos kerrotaan 28. helmikuuta ilmestyvässä Morossa . Moron kisalla on pitkät perinteet. Niin pitkät, että tämän kevään abit eivät olleet syntyneetkään, kun kisailu alkoi vuonna 1995. Kilpailu piristää tässäkin tapauksessa. Niinpä tamperelaiset julisteet ovat ihan omalla tasollaan jopa valtakunnallisesti katsoen. Opiskelijakunta mukana Kalevan lukiossa julisteisiin satsataan vaivaa ja rahaakin. Vuonna 2008 lohkesi ensimmäinen voitto Pisa-julisteella ja sen jälkeen on kisaan paneuduttu. Onhan abiturienteilla toki muutakin tärkeää tekemistä, kuten kirjoitukset. Nyt kun on muotia kierrättää, niin Abikeeper maalattiin viimevuotisen julisteen päälle. Se vaati maalia kaksi pohjakerrosta ja kolme keltaista niin, että maalikin loppui välillä. –Olisi ollut fiksumpaa niitata pohjarakenteeseen uusi pahvi, olisi mennyt vähemmän maalia. Opiskelijakunnalla on paljon tehtävää abiviikossa. Hankimme sen kautta karkit. Yhden jäsenen isä on rekka-alalla, joten hän järjesti autot. Penkkareihin tehtiin Abishow ja valmisteltiin abiristeilylle lähtö, kertoo Ville Vinha. Opettajainhuoneessa tämän kevään Abishowta kiitettiin älykkäästä huumorista. Tästä yleisöäänestykseen: Äänestä suosikkiasi Moron netissä (aamulehti.fi/moro) vuoden 2019 penkkarijulisteista. Abit ovat jälleen vuodattaneet älyään ja luovuuttaan, mikä porukka onnistui parhaiten sinun mielestäsi? Lomake sulkeutuu ensi viikon maanantaina 25. helmikuuta 2019 kello 9. Arvonnassa on viisi Moro-pipaa ja 200 euron lahjakortti Pirkanmaan Osuuskauppaan. Äänestyksessä ovat mukana Moron kuvaajan Pakkahuoneen aukiolla penkkaripäivänä kuvaamat julisteet. Voit äänestää painamalla valitsemaasi kuvaa.