Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Juuri taloutensa kohtalaiseen kuntoon saanut Ikaalinen syöksyi 1,4 miljoonaa miinukselle – Nyt pohditaan uusia säästökohteita

Juuri pinnalle taloudessaan päässyt Ikaalinen kipuilee jälleen sosiaali- ja terveyskulujensa takia. Kaupungin sote repesi lähes 1,6 miljoonaa euroa odotettua kalliimmaksi, eikä edes viime joulukuulla valtuuston hyväksymä lisätalousarvio riittänyt peittämään kuluja. Ikaalinen söi pienen ylijäämänsä, joten sen talous on nyt pakkasella oin 1,4 miljoonaa euroa. Kyrösjärven rantojen komeista tonteista huolimatta Ikaalinen ei onnistunut myymään odotetusti maataan rakentajille. Valtuusto joutui maanantaina pohtimaan uusia säästökohteita, sillä Ikaalisilla on edessä 5-6 miljoonaa euroa maksava liikuntahallin rakennusurakka. Kaupunginjohtaja Kari Tolonen huomautti päättäjille, että miltei peräkkäin tulleet yhteiskoulu-lukion peruskorjaus, terveyskeskuksen jättiremontti ja keskustan alakoulun uudisrakennus nostivat Ikaalisten velkataakan jo 28,8 miljoonaan euroon. –Erikoissairaanhoidon viime vuoden alussa tullut valtava lisälasku jää tänä vuonna maltilliseksi. Sivistys ja tekninen osasto ovat puolestaan onnistuneet säästämään merkittävästi kulujaan, Tolonen totesi. Perussuomalaisilla oli mielestään ratkaisu alijäämän kattamiseen. Valtuustoaloitteessaan ryhmä ehdottaa, että Ikaalinen myy Leppäkosken Sähkön osakkeensa eniten tarjoavalle. Ryhmän mielestä yhtiön omistajuus on ollut myllerryksessä, eikä "Ikaalisten kaupungilla ole enää strategista intressiä omistaa osakkeita". Leppäkosken Sähkön pääkonttori ja enimmät työntekijät ovat Ikaalisissa.