Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Antakaa meille vanhuksille mahdollisuus eutanasiaan

Olen 78-vuotias reuman ruhjoma mummo, jonka suurena pelkona ja syyllisyyden aiheena on joutua yhteiskunnan vaivaishuollon piiriin mahdollisesti jo lähivuosina. Toistaiseksi selviän mieheni hyväntahtoisen avun ja kansanterveyshuollon varassa. Muistikin on jo heikentynyt, vaikka dementiadiagnoosia ei ole vielä tehty, mutta sen varalle haluaisin varautua hyvissä ajoin ennen lopullista järjen valon sammumista. Haluaisin mahdollisuuden päättää itse päiväni siinä vaiheessa, kun elämässä ei ole enää mitään mieltä, ainoastaan kipua ja kärsimystä. Uskon, että moni vanhus on kanssani samaa mieltä: mieluummin haudassa kuin Esperi Caren tai vastaavan tehostettujen palvelujen piirissä. Pelkään kivuliasta ja vastenmielistä kuolemaa. Haluaisin nukahtaa rauhallisesti ja siististi, ja sen mahdollisuuden toivoisin yhteiskunnan minulle suovan. Minä puolestani, omalta pieneltä osaltani, keventäisin valtion kestävyysvajetta ja yhteiskunnan huoltosuhdetta.