Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Himoksen onnettomuus on tärkeä muistutus meille kaikille laskijoille

Viikonloppuna uutisoitiin Jämsän Himoksella tapahtuneesta murheellisesta, nuoren kuolemaan johtaneesta lasketteluturmasta . Onnettomuus tapahtui rinnealueen ulkopuolella, mutta kuitenkin laskettelukeskuksen lähialueella. Rinteiden ulkopuolella laskeminen on varsin yleistä varmasti kaikissa hiihtokeskuksessa niin Suomessa kuin maailmallakin, vaikka rinnesäännöt sen kieltävätkin. Olin itse laskettelemassa Himoksella eilen sunnuntaina. Vähän joka puolella näkyy, kuinka suksenjäljet vievät merkityiltä rinteiltä metsän puolelle. Alpeilla lumisateen jälkeen ei mene kuin hetki, kun merkittyjen rinteiden liepeillä olevat off piste -alueet ovat täynnä suksien ja lautojen jälkiä. Moni ottaa riskin täysin tietoisesti. Hyvässä muistissa on entisen formulatähden Michael Schumacherin vakavaan loukkaantumiseen johtanut kaatuminen merkityn rinteen ulkopuolella. Himoksen onnettomuuden tarkka kulku ei ole vielä tiedossa. Toistaiseksi tiedetään vain, että nuori putosi jyrkänteeltä. Nuorella oli asianmukaiset varusteet ja kypärä päässä . Vaikka lasketteluonnettomuudet ovat Suomessa melko harvinaisia, kyse ei suinkaan ole yksittäistapauksesta. Aiemmin yhtä vakavia turmia on nähty myös merkityillä rinteillä. Esimerkiksi Himoksella edellinen kuolemaan johtanut turma sattui, kun keski-ikäinen mies laski päin siirtymäreitin tunnelia. Nämä onnettomuudet ovat tärkeä muistutus meille kaikille laskijoille: turvallisuus ensin, vaikka sitten vauhdin hurman kustannuksella. Jotta voi laskea lujaa tai koetella rajojaan, perustaitojen pitää olla kunnossa. Aivan olennainen sääntö laskettelurinteessä on se, että takaa tuleva väistää hitaampiaan. Vauhti pitää myös sovittaa sellaiseksi, että tarvittaessa laudan tai sukset saa pysäytettyä nopeasti. Välillä rinteiden pelisäännöt tuntuvat kuitenkin olevan ihmisiltä hukassa. Olemme parina talvena harjoitelleet laskemista alle kouluikäisen lapseni kanssa. Tuntematon mies laski juuri Himoksessa hissijonoon menossa olleen lapseni päälle. Lapsi kaatui, mies häipyi. Onneksi sillä kertaa ei käynyt pahasti. Sen olen jo viime vuosina oppinut, että kypärätöntä laskijaa pitää yleensä varoa. He luottavat liikaa sekä itseensä että muihin. Laskettelukypärä on nimittäin paitsi mukava ja lämmin, niin tärkeä turva törmäyksen varalta. Vähän kuin auton turvavyö. Kirjoittaja on uutisista vastaava toimituspäällikkö.