Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Jääkiekkoliigassa hurjia maalikarkeloita – Juhamatti Aaltonen houkutteli Lahteen ennätysyleisön ja keräsi heti kovat tehot

Jääkiekon SM-liigakierrokselta ei maaleja puuttunut. Tapparan ja TPS:n 2–3-tulokseen päättynyt vääntö oli selkeästi vähämaalisin. Illan muissa otteluissa KalPa voitti Jukurit 7–2 (3–0, 2–1, 2–1), Pelicans KooKoon 9–4 (3–2, 1–2, 5–0) ja SaiPa Sportin 7–2 (4–0, 1–0, 2–2). Noissa kolmessa ottelussa nähtiin siis yhteensä 31 maalia. SaiPan joukkueesta peräti 14 pelaajaa pääsi pisteille. Myös KalPan pelaajat lihottivat pistesaldojaan, sillä 13 miestä ylsi pisteille. Illan kovimman saldon keräsi Pelicansin Jesse Saarinen , 1+3. Katseet kierroksella kääntyvät kuitenkin toiseen Pelicansin pelaajaan. Maailmanmestari ja olympiapronssimitalisti Juhamatti Aaltonen teki komean paluun Lahteen. Aaltonen keräsi tehot 2+1. Hän viimeisteli Pelicansin kaksi viimeistä maalia, joista 8–4-osuma syntyi ylivoimalla. Aaltonen syötti Saarisen 4–3-ylivoimamaalin toisessa erässä. Aaltonen laukoi illan ensimmäisensä hieman siniviivan tuntumasta suoraan syötöstä. Kuti ei ollut erityisen kova, mutta ohitti maalivahti Oskari Salmisen kilpikäden puolelta. Aaltosen toinen osuma oli komeampi. Hän riisti itse kiekon hyökkäysalueella, nousi maalin eteen ja nosti kiekon hallitusti maalin etuyläkulmaan. Aaltosen paluu kiinnosti lahtelaisia, sillä ottelua oli seuraamassa käytännössä täysi tupa: 5 021 katsojaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Pelicansin kotiottelussa oli yli 5 000 katsojaa tällä kaudella. –Vastaanotto lämmitti kyllä todella paljon. Tästä jäi hyvä maku, vaikka pelasimme kaksi ensimmäistä erää rankasti alle oman tasomme, Aaltonen sanoi STT:n mukaan.