Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ex-kumppaninsa asunnon polttaneelle miehelle kolme ja puoli vuotta vankeutta – Pahoinpiteli naisen aiemmin kasvoihin puremalla

Helsingin Käpylän kaupunginosassa räjähdysmäisen tulipalon aiheuttanut mies on tuomittu kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Helsingin käräjäoikeus antoi jutusta ratkaisunsa perjantaina. 25-vuotias Evans Kipchirchir sytytti viime joulukuun alussa ex-seurustelukumppaninsa kerrostaloasunnon palamaan. Mies kiipesi ulkokautta viidennessä kerroksessa sijaitsevan asunnon parvekkeelle, rikkoi ikkunan ja tunkeutui asuntoon sisään. Poliisi tiedotti aluksi, että tulipalo olisi aiheutettu polttopullon avulla. Oikeuden mukaan tätä ei kuitenkaan pystytty todistamaan. Syyttäjä vaati Kiprichichirille rangaistusta murhan yrityksestä. Oikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, sillä ex-kumppani ehti paeta naapurinsa luokse ennen miehen tunkeutumista asuntoon. Tulipalo tuhosi asunnon täydellisesti. Poliisi etsintäkuulutti paikalta paenneen tekijän, jonka jälkeen tämä ilmoittautui itse poliisille Kokkolassa. Oikeus katsoi, että mies syyllistyi tuhotyöhön ja törkeään kotirauhan rikkomiseen. Lisäksi oikeus tuomitsi miehen aiemmin tapahtuneesta pahoinpitelystä, joka oli kohdistunut niin ikään samaan ex-kumppaniin. Mies sai tuomion myös laittomasta uhkauksesta, joista yksi oli kohdistunut ex-kumppanin lapseen. Pariskunta oli aloittanut seurustelun kesällä 2017. Suhde takkuili ja katkoili alusta alkaen. Suhteen päättymisen jälkeen mustasukkainen mies yritti jatkaa yhteydenpitoa ex-kumppaninsa kanssa ja seurasi tämän tekemisiä sekä sijaintitietoja muun muassa Facebookin kautta. Huhtikuussa 2018 ex-kumppani oli yötä tuttavansa luona. Sijaintitiedot selvittänyt mies vaani naista seuraavana aamuna talon ulkopuolella ja pahoinpiteli tämän muun muassa kasvoihin puremalla. Ohikulkija soitti ex-kumppanille ambulanssin. Viime joulukuun tapahtumia edelsivät yölliset soitot ex-kumppanille ja tämän lapselle. Puheluissa mies uhkasi tappaa naisen ja tämän lapsen. Seuraavana päivänä mies kiipesi ulkokautta naisen asuntoon ja poltti sen. Vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus tuomitsi tekijän mittaviin vahingonkorvauksiin. Mies joutuu maksamaan ex-kumppanilleen lähes 25 000 euroa korvauksia tuhoutuneesta omaisuudesta ja valtiolle 7 000 euroa oikeudenkäyntikuluista. Maksettavaa kertyy tulevaisuudessa lisää, kun tuhoutuneen kerrostaloasunnon omistajan vahinkojen määrä on selvinnyt. Oikeus määräsi, että mies on pidettävä edelleen vangittuna. Tuomio ei ole lainvoimainen.