Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Espanjan hallitus kaatuu – tulossa ennenaikaiset vaalit

Espanjassa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit 28. huhtikuuta. Asiasta ilmoitti perjantaina sosialistinen pääministeri Pedro Sánchez . Hän on johtanut vähemmistöhallitusta, joka ei saanut parlamentin luottamusta keskiviikon budjettiäänestyksessä. Vähemmistöhallitus oli riippuvainen kahdesta Katalonian itsenäisyyttä kannattavasta puolueesta, jotka keskiviikkona äänestivät hallituksen budjettiesitystä vastaan. Huhtikuun parlamenttivaalit ovat jo kolmannet Espanjassa neljän vuoden sisään. –Sen välillä, että emme tee mitään ja meillä ei ole budjettia tai antamalla espanjalaisille mahdollisuuden sanoa mielipiteensä, valitsin jälkimmäisen, sanoi Sánchez perjantaina televisioidussa puheessaan. Useiden mielipidemittausten mukaan Sánchezin sosialistipuolue on suurin, sillä on noin 30 prosentin kannatus. Enemmistöhallituksen muodostaminen tulee jatkossakin olemaan vaikeaa ja saattaa olla, että valta siirtyy huhtikuun vaalien jälkeen oikeistolle.