Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Henkilöauto kierähti liukkaalta tieltä katon kautta peltoon – Pelastuslaitos: Vilkkaammatkin tiet ovat paikoitellen hyvin liukkaita, lämpömittarin ei kannata antaa hämätä

Kaarina Maununtyttären tiellä Kangasalla sattui ulosajo perjantaina aamupäivällä hieman ennen kello 10:tä. Tarkempi onnettomuuspaikka on Saarenmaantien risteyksestä Valkeakosken suuntaan. Vapaapalokunnan yksikön pelastusryhmän johtajan Tommi Ahvenaisen mukaan auto kiepsahti liukkaalta tieltä katon kautta peltoon ja jäi renkailleen. Autossa oli vain kuljettaja. Hänet vietiin tarkastukseen ambulanssilla. Ahvenaisen mukaan vilkkaammin liikennöidytkin tiet ovat paikoitellen hyvin liukkaita, vaikka lämpötila reippaasti plussan puolella onkin. –Tällä kohdalla tie oli todella liukas, Ahvenainen sanoo.