Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Finnairilta selvästi odotettua parempi tulos ja osinko

Finnairin vertailukelpoinen liiketulos laski loka–joulukuussa 9,2 miljoonaan euroon vertailukauden 22,9 miljoonasta eurosta. Factsetin keräämässä ennusteessa analyytikot odottivat Finnairin oikaistun liikevoiton painuneen loka–joulukuussa 5 miljoonaa euroa tappiolle. Osakekohtainen tulos oli 0,29 euroa, kun se edellisvuoden vastaavana aikana oli 0,11 euroa. Osakekohtaisen tuloksen osalta ennuste oli 0,12 euroa miinuksella. Liikevaihtoa Finnairille kertyi 683,1 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan liikevaihtoa kertyi 645,3 miljoonaa euroa. Analyytikot odottivat liikevaihtoa kertyneen 674 miljoonaa euroa loka-joulukuussa. Yhtiön hallitus ehdottaa, että vuodelta 2018 jaetaan osinkoa 0,274 euroa osaketta kohden. Myös osinkoehdotus oli ennustettua parempi, sillä analyytikot odottivat 0,26 euron osinkoa. Vuodelta 2017 Finnair jakoi osinkoa 0,30 euroa osaketta kohden. Kolmas nopean kasvun vuosi Tarjotut henkilökilometrit kasvoivat 9 prosenttia neljännellä neljänneksellä. Matkustajakäyttöaste laski 3,4 prosenttiyksikköä 76,9 prosenttiin. –Vuosi 2018 oli Finnairille kolmas peräkkäinen nopean kasvun vuosi, ja mutta se oli myös joiltain osin kaksijakoinen: alkuvuonna suotuisa kysyntäympäristö siivitti nopeaa ja kannattavaa kasvuamme niin matkustajaliikenteessä kuin matkapalveluissakin. Vuoden loppupuoliskolla kilpailu kiristyi erityisesti joillakin Euroopan reiteillä, polttoaineen hinnassa nähtiin hintapiikki ja epävarmuus maailmantalouden tulevasta kasvuvauhdista lisääntyi, toimitusjohtaja Topi Manner sanoo tilinpäätöstiedotteessa –Jatkoimme investointeja, joita uusiutumisemme edellyttää. Vaikka tuloksemme heikkeni loppuvuonna, on pitkän aikavälin tavoitteenamme edelleen kannattava, kestävä kasvu, Manner sanoi. Finnairin ohjeistuksessa kansainvälisen lentoliikenteen odotetaan jatkavan kasvuaan vuonna 2019. Finnair odottaa kilpailun lisääntyvän erityisesti Euroopan ja Aasian välisillä reiteillä sekä Euroopan liikenteessä, kun alan kapasiteetti kasvaa. Talouskasvun hidastuminen Finnairin päämarkkinoilla sekä maailmankauppaan liittyvän, myös Brexitistä aiheutuvan, epävarmuuden jatkuminen saattavat vaikuttaa lentomatkustuksen ja -rahdin kysyntään. Finnair suunnittelee lisäävänsä kapasiteettiaan noin kymmenellä prosentilla vuonna 2019 eli edellisen vuoden 14,8 prosentin kasvua hitaammin. Kasvu painottuu Aasiaan. Liikevaihdon odotetaan kasvavan hieman kapasiteetin kasvua hitaammin vuonna 2019. Vuoden 2018 vertailukelpoinen liiketulos laski 169,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 170,4 miljoonasta eurosta. Finnair itse ennakoi heinä–syyskuun tulosraporttinsa yhteydessä lokakuussa, että lentopetrolin hinnan tuntuva nousu lisää kustannuksia. Tuolloin Finnair laski ohjeistustaan, ja arvioi että vertailukelpoinen liiketulos vuonna 2018 jää jonkin verran edellisvuodesta. Arviossa on mukana lentäjien pitkän aikavälin kannustinohjelman purkautumisen tulosvaikutus, joka on noin 11 miljoonaa euroa.