Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Toistakymmentä viranomaista herätti huomion Nokian keskustassa perjantaiaamuna – liekit katolla oli onneksi erehdys

Hätäkeskukseen ilmoitettiin hieman ennen perjantain aamukuutta, että Härkitiellä eli aivan Nokian keskustassa yhden kiinteistön katolla on liekkejä. Ensin hälytys tuli keskisuurena, mutta muuttui heti suureksi. Se tarkoittaa sitä, että paikalle lähtee suuri määrä pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisi ja ensivaste. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pasi Saari sanoo, ettei hän ehtinyt laskea kaikkia yksiköitä. –Varmasti oli toistakymmentä, kun mukana oli poliisi ja pari ambulanssiakin. Yksiköitä oli Tampereen keskustasta asti, Saari kertoo. Pelastuslaitos tutki liikekiinteistön tarkasti eikä mitään tulipaloon viittaavaa onneksi löytynyt. Pelastuslaitos tiedotti, että kyseessä oli joko erehdys tai ilkivalta. Saari korostaa, että tulipaloepäilyistä on aina ilmoitettava hätäkeskukseen, mutta kun hälytyksen tekee, kannattaa oma puhelin pitää päällä ja lähettyvillä, jotta viranomaiset saavat ilmoittajat tarvittaessa kiinni lisätietoja varten. Nyt ilmoittaja oli sulkenut puhelimen. Saari sanoo, että se viittaisi ilkivaltaan. –Kaupunkien keskustoissa on valoja ja savuja. Aina pitää tietenkin ilmoittaa, mutta silloin kun ilmoittajaa ei enää saada kiinni, se viittaa ilkivallan suuntaan, Saari sanoo. Nokialla ei siis onneksi ollut suurta tulipaloa.