Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereella oli aamuviideltä jo kuusi astetta lämmintä – tällainen kevättalvi on nyt vallannut Suomen

Perjantaiaamuna lämpötilat kohoavat koko maassa nollan yläpuolelle, kun Suomeen virtaa lämmintä ilmaa. Tampereella oli aamuviideltä peräti kuusi lämpöastetta. Maan itä- ja keskiosissa sää on pääosin aurinkoinen, ja muuallakin lumi- ja räntäsateet väistyvät. Etelässä lämpötila saattaa paikoin kohota jopa lähemmäs kymmentä astetta. Virtauksen tuoma föhntuuli on voimakas ja voi aiheuttaa myrskypuuskia etenkin Perämeren alueella. Lämmin tuuli sulattaa lumipeitteitä entisestään etenkin maan länsiosissa. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas kertoo, että ajokeli voi lämpimän ilman seurauksena olla paikoin liukas, mutta suuria vaikeuksia hiihtoloman liikenteelle ei ole tiedossa. Tummat ja märkyyttä kiiluvat tienpinnat voivat olla huomaamattomasti liukkaita. –Tien pinta pysyy kuitenkin yleensä kylmempänä. Myöskään sateita ei ole luvassa, joten tilanne on enimmäkseen ihan hyvä, Rockas arvioi. Vaikka lumipeitteiden odotetaan hupenevan, ne tuskin katoavat kokonaan suurilta alueilta. Tampereen seudulla aurinko näyttäytyy pilvien lomasta pitkin päivää. Sateita ei ole luvassa Pirkanmaallekaan. Iltaa kohden lämpötila laskee lähemmäs nollaa, mutta lauantaiksikin Ilmatieteen laitos ennustaa keväistä viittä plusastetta. Sunnuntai näyttää tällä hetkellä niin ikään täydelliseltä ulkoilupäivältä, kun aurinko paistaa ja lämpötila liikkuu nollan tuntumassa.