Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Trumpin ex-kampanjapäällikkö valehteli syyttäjille – Tuomio voi koventua loppuelämäksi vankilassa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort valehteli syyttäjille ja rikkoi näin sopimuksensa erikoissyyttäjä Robert Muellerin kanssa. Näin sanoi antamassaan tuomiossa piirioikeuden tuomari Amy Berman Jackson Washingtonissa. Jacksonin mukaan Manafort "antoi useita vääriä lausuntoja" keskusrikospoliisi FBI:lle, Muellerin toimistolle ja valamiehistölle. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja uutistoimisto Reuters. Mueller johtaa tutkintaa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016. Manafort, 69, on myöntänyt syyllisyytensä joihinkin syytteisiin välttääkseen erillisen oikeudenkäynnin. Hänet tuomittiin viime elokuussa talouspetoksista, jotka liittyivät hänen työhönsä poliittisena konsulttina Ukrainassa. Hän ei esimerkiksi maksanut veroja ansaitsemistaan 16 miljoonasta dollarista. Tuomari Jacksonin mukaan Manafort valehteli kolmesta aiheesta. Esimerkiksi hän ei kertonut totuutta yhteydenpidostaan entisen liikekumppaninsa Konstantin Kilimnikin kanssa. Syyttäjien mukaan Kilimnikillä on yhteyksiä puolestaan Venäjän tiedustelupalveluihin. Kilimnik on kieltänyt kyseiset yhteydet. Jackson kuitenkin vapautti Manafortin epäilyistä, että hän olisi valehdellut kahdesta muusta aiheesta liittyen Kilimnikiin ja yhteyksiin Trumpin hallinnossa. Voi joutua vankilaan kymmeneksi vuodeksi Tuore tuomio tarkoittaa, että Manafort voisi saada aiempaa kovemman rangaistuksen tai että häntä vastaan nostettaisiin syytteet uudestaan. BBC:n mukaan viime vuonna Robert Mueller sanoi, että Manafort valehteli useasti sen jälkeen, kun hän oli tehnyt sopimuksen Muellerin toimiston kanssa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Manafort voisi joutua vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Entinen liittovaltion syyttäjä Michael Zeldin arvioi Reutersille, että Manafort saattoi valita valehtelemisen, koska hän toivoi saavansa armahduksen presidentiltä. –Syy, miksi hän valehteli, on suuri mysteeri, jollei hän yritä peitellä jotain merkittävää. Jollei hän saa armahdusta, hän viettää loppuelämänsä vankilassa, Zeldin sanoi Reutersille. Manafortin asianajajat ovat kertoneet, että Manafort kärsii masennuksesta, ahdistuksesta ja kihdistä odottaessaan tuomiota vankilassa.