Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tällä yksinkertaisella keinolla taloyhtiöt voisivat välttää onnettomuudet, joita katolta putoava lumi ja jää aiheuttavat

Aamulehdestä ja muusta mediasta olemme saaneet seurata tämän talven lumirallia. Katoilta on pudoteltu valtaisia määriä lunta. Katoilta pudonneet lumet ja jää ovat aiheuttaneet useita loukkaantumisia, jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sekä runsaasti läheltä piti -tilanteita. Helsingin uudessa Oodi-kirjastossa työskenteli kymmenen lumen pudottajaa kaksi viikkoa putkeen. Lumen pudottamiseen liittyivät vielä esivalmistelut sekä kuljetukset Hernesaaren ruuhkaiseen lumenkäsittelypisteeseen. Aikaa ja rahaa paloi useita kymmeniä tuhansia euroja. Oodi on upea arkkitehtuurinen maamerkki, jota kelpaa esitellä kauempaakin tulleille, mutta olisiko suunnittelussa voitu miettiä perinteiselle lumenpudotukselle ja kuljettamiselle muita vaihtoehtoja? Saman kysymyksen voi esittää tuhansille suomalaisille taloyhtiöille. Muistetaan, että Pirkanmaan lumikuorma on Helsinkiä korkeampi. Talojen katon alle, pellin, tai muun katteen, ja eristemateriaalin väliin, olisi kohtuullisen helposti ja taloudellisesti asennettavissa vesikiertoinen lämmitys. Ratkaisu sopii erinomaisesti varsinkin pelti- ja tiilikattoisiin rakennuksiin. Katon lämmitys kytkettäisiin käyttöön tarvittaessa eli aina silloin, kun lunta sataa. Sulanut lumi valuu räystääseen ja siitä edelleen syöksyputkea pitkin hulevesikaivoon. Tämä reitti olisi tietysti lämmitetty ja pidetty sulana vesikiertoisella järjestelmällä tai vaihtoehtoisesti sähkövastuksin. Annan kannustavan esimerkin. Meidän taloyhtiöömme hankittiin katonlämmitysjärjestelmä, ja se on maksanut itsensä takaisin muutaman runsaslumisen talven kattourakointi - ja kuljetuskustannusten hinnalla. Asennuskustannukset ovat suurin erä, mutta käyttökustannukset ovat huomattavasti edullisemmat kuin lumirallin kustannukset. On hyvä myös muistaa, että taloyhtiö on vastuussa tapaturmista, joissa katoilta putoava lumi ja jää vahingoittavat jalankulkijoita. Vakuutusyhtiöille vahingoista koituvat kustannukset ovat ajoittain korkeat. Vakuutusyhtiöiden kannattaisi alentaa niiden taloyhtiöiden vakuutusmaksuja, jotka ottavat turvallisemman ja kustannustehokkaamman lämmitysjärjestelmän käyttöön. Mikäli halutaan kehittää järjestelmä huippuunsa, voitaisiin vesikierrossa hyödyntää muuten viemäreihin virtaavaa hukkalämpöä, sillä esimerkiksi suihkuvetenä lämpöä menee harakoille huomattavia määriä. Edellä mainittu järjestelmä vähentää myös talonmiehen tai huoltoyhtiön tarvetta merkitä vaaralliset kulkuväylät tapaturmien välttämiseksi. Kuten olemme saaneet mediasta seurata, edes varoitusteippaukset eivät ole estäneet onnettomuuksia. Kyseisen järjestelmän käyttöönotto on myös huomattavasti hiilineutraalimpaa kuin lumen ja jään käsittely polttomoottoreiden avulla – vuodesta toiseen. Ehdotan, että isännöitsijät ja taloyhtiöiden hallitukset ottavat nämä asiat tarkemmin pohdintaansa ja esittelevät selvityksensä budjetteineen taloyhtiön osakkaille.