Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaupinojan saunalla järjestettiin suruliputus Olli Lindholmin muistolle

Kaupinojan saunalla muistettiin edesmennyttä Yö-yhtyeen OIli Lindholmia puolitankoon lasketulla lipulla ja saunan kassalle sytytetyllä kynttilällä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä sairauskohtaukseen menehtynyt Lindholm vietti usein aikaa Kaupinojan saunalla ja saunoi siellä myös viimeisenä iltanaan. Kaupinojan saunan toimintaa pyörittävän Tampereen talviuimareiden puheenjohtaja Esko Jalanto kertoo, että suruliputus oli yhdistyksen hallituksen ajatus. –Olli oli seuran jäsen ja aikanaan mukana myös yhdistyksen hallituksessa parin vuoden ajan. Aina nämä ovat ikäviä tapauksia, jotka pistävät miettimään, Jalanto sanoo. Jalannon mukaan suruliputus ja muistokynttilä eivät herättäneet ihmetystä Kaupinojan saunojissa keskiviikkona, vaan ihmiset vaikuttivat tietävän syyn. Mitään suurempia muistotilaisuuksia Kaupinojalla ei aiota järjestää. –Olli oli meille kuin kuka tahansa kävijä, ja samalla tavalla toimisimme myös muiden kohdalla, Jalanto kertoo. Laulajalegendaa on muistettu monin tavoin myös muualla. Tiistaina Lindholmin synnyinkaupungissa Porissa järjestettiin suruliputus ja kaupungin torille sytytettiin kokonainen kynttilämeri muusikon muistolle. Keskiviikkona jääkiekkojoukkue Porin Ässät kunnioitti Lindholmia pelaamalla ottelun mustissa pelipaidoissa. Tampereella asunutta Lindholmia muistetaan myös perjantaina Tampere-talon Iskelmägaalassa , jossa kuullaan muun muassa ystävän muistopuhe ja pidetään hiljainen hetki.