Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ruotsin sprinttitähti saattaa sittenkin toipua MM-kisoihin – Matkaa Seefeldiin perjantaina

Sprinttihiihdon olympiavoittaja Stina Nilsson on toipunut yllättävänkin hyvin tammikuussa tapahtuneesta loukkaantumisestaan, ja toiveet Nilssonin kisaamisesta Seefeldin MM-kisoissa ovat nousussa. Nilsson matkaa Seefeldiin perjantaina. Nilsson sai repeämän takareiteensä Otepään maailmancupin sprintissä 19. tammikuuta, ja MM-haaveita ehdittiin jo haudata. –Tavoite on, että hän ottaa osaa MM-sprinttiin (21. helmikuuta), Ruotsin hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Rikard Grip kertoi ja lisäsi, että kuntoutuminen on edennyt "yli kaikkien odotusten". –Mitään takuuta (kilpailemaan pääsemisestä) ei kuitenkaan ole. Epävarmuutta on vielä paljon. Nilsson kertoo viime viikkojen olleen kovia, mutta hän sanoo olevansa ylpeä työstä ja kiittelee lääkäreitä. –Nyt vain jatketaan eteenpäin askel askeleelta, Nilsson sanoi.