Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Uimahalli Tampereen eteläpuolelle

Tampereen eteläpuolella on selkeä uimahallivaje. Härmälään, Peltolammille, Pirkkalaan ja Lempäälään tarvittaisiin väkimäärään suhteutettuna yhdestä kahteen uimahallia. Tampereella on ollut hanke uimahallin saamiseksi Härmälään. Lempäälässä on haaveiltu omasta uimahallista jo vuosikymmeniä. Pirkkala julkaisi juuri oman uimahallihankkeensa. Miksi nämä hankkeet eivät ole toteutuneet? Pääsyy lienee siinä, että niitä ei ole saatu taloudellisesti järkeviksi. Veronmaksajana odottaisin, että kunnat toteuttaisivat yhteistyönä yhden suuren uimahallin Tampereen eteläpuolelle. Yhdistämällä erilliset hankkeet verovaroja kuluisi paljon vähemmän kuin erillisissä hankkeissa. Yksi tavallinen uimahalli maksaa 15–25 miljoonaa euroa. Uusi uimahalli tulisi sijoittaa hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Käyttäjän kannalta matka-aika uimahallille on toissijainen. Ei uimahallin tarvitse sijaita joka pojan takapihalla. Suuri etu olisi, jos halli sijaitsisi rautatien läheisyydessä siten, että hallilta olisi lyhyt kävelymatka paikallisjunapysäkille. Jos antaa mielikuvituksen vähän lentää, VR voisi olla yksi hankkeen rahoittajista. VR voi myydä junalippuja, jotka sisältäisivät kahden tunnin pysähdyksen uimahallilla. Paikkaliput seuraavaan junaan olisivat valmiina loppumatkalle. Lapin lomalta palaavat voisivat hyödyntää pysähdystä virkistäytymiseen ja puhdistautumiseen raskaan hiihtoloman jälkeen. Myös työn takia junailevat voisivat virkistäytyä uimahallilla raskaan työpäivän päätteeksi. Tämä tietysti edellyttäisi, että hallissa olisi kylpylämäisiä piirteitä. Nykyään sellaisia on kyllä pienissäkin halleissa. Kilpauintia harrastavat urheilijat hyötyisivät hallista. Nykyään täyspitkällä (50 m) radalla harjoittelulle Tampereen seudulla on rajalliset mahdollisuudet. Jos Kalevan halliin ei mahdu, niin seuraavat 50 m:n altaat löytyvät Porista, Jyväskylästä ja Hämeenlinnasta. Pääkaupunkiseudulla on ymmärrettävistä syistä useita 50 metrin altaita. Miksi Tampereella on vain yksi? Onko yhteishankkeen toteuttamisen suurin este se, etteivät kuntiemme virkamiehet pysty aitoon ylikunnalliseen yhteistyöhön?