Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hotelli Rosendahl on historiansa suurimman remontin kourissa: koko ravintolakerros on purettu – Tampereen ensimmäinen yökerho jatkaa retrolinjalla

Entisille nuorille täytyy heti alkuun kertoa hyvä uutinen. Tampereen ensimmäiseen yökerhoon ei kosketa, vaan Joselin's jää yhä retrohenkiseksi bailauspaikaksi. Sen sijaan kaikki muut hotelli Rosendahlin sisääntulokerroksen tilat on tällä hetkellä perusteellisen remontin kourissa. Ravintoloiden historian suurimmassa urakassa kaikki pinnat on siirretty jätelavalle ja ne rakennetaan uudestaan. Myös keittiöt ja kongressipuoli pannaan uusiksi. Vain maisema jää ennalleen. –Ei tästä remontista ole tehty numeroa. Työ aloitettiin vähitellen viime joulukuussa ja valmista pitäisi olla vapun aikaan, selvittää hotellinjohtaja Airi Tarvainen . Hotelli Rosendahl on viime vuosikymmenet ollut tunnettu erilaisista tapahtumista ja kokouksista. 1980-luvulla Rosendahlin yökerho Joselin's oli silloisten nuorten, nykyisten entisten nuorten suosituin juhlapaikka, johon piti jonottaa ja jonottaa. Sama tilanne oli Ruusutarhaksi nimetyssä talvipuutarhassa. –Jono ulottui parkkipaikalle saakka, muistaa nykyinen ravintolapäällikkö Juha Voitila . Palvelut talvipuutarhassa Istumme keskustelemassa siinä kuuluisassa talvipuutarhassa, joka oli myös kaupungin ykköspaikka kultaisella 1980-luvulla. Ennen yläkerran remontin alkua ravintolan varustetasoa parannettiin ja hotellin ravintolapalvelut siirrettiin talvipuutarhaan. –Urakasta huolimatta hotelli on auki, muistuttaa Tarvainen. Remontoitavassa ravintolakerroksessa on tällä hetkellä jäljellä vain tyhjä tila ja kauniit näköalat Pyhäjärvelle. Kun urakka on valmis, löytyy sieltä hotellin vastaanotto samalta kohdalta kuin ennenkin. Kaupungin upeimman panoraamaikkunan sisäpuolelle tulee 250-paikkainen ravintola, joka katetaan hotellivieraiden aamiaiselle ja tilausryhmille. Aivan vastaanoton tuntumaan tulee uusi alacarte-ravintola, jossa on 120 asiakaspaikkaa. –Uudessa ravintolassa on moderni skandinaavinen lista, Voitila määrittelee. Tunnettu kokouksista Rosendahl on ollut vuosikymmeniä tunnettu erikoisista kokoustiloistaan. Jokainen kongressiosastolla käynyt on ihmetellyt siirrettäviä seiniä, joiden avulla tila on saatu jaettua viideksi eri kokousosastoksi tai sitten yhdistettyä yhdeksi isoksi tilaksi. Remontin yhteydessä käydään myös kokoustilat läpi. Pinnat uusitaan ravintolan tapaan, mutta perusperiaatteeseen ja tilojen jakoon ei puututa. –Remontin jälkeen pystymme yhä järjestämään ruokailun 1 200 kokousvieraalle, kuten aikaisemminkin, kehuu Voitila. Talvipuutarhassa istuessamme seinän takaa kuuluu lasten kiljuntaa ja polskimista. Ääni tulee uima-altaalta eli kuten nykyisin pitäisi sanoa spa-osastolta. –Hotelli on nykyisin myös lapsiperheiden suosiossa, sillä meillä on myös lasten allas ja neljä saunaa. Kesällä on tietysti myös Pyynikin uimaranta lähellä, Tarvainen selvittää. Aivan viimeksi on vielä pakko kysyä, että mitä remontti tarkoittaa hotellin tulevaisuudelle? –Kohderyhmä ei muutu eli jatkamme kokous- ja kongressihotellina. Myös yöpyjät ovat tärkeä kohderyhmä. Modernisoidun kokoustekniikan avulla voimme vastata nykyajan tarpeisiin, vakuuttaa Tarvainen. Ehdota uutta nimeä Hotelli Rosendahlin remontin yhteydessä sinne rakennetaan myös yksi uusi ravintola. Se on 120-paikkainen alacarte-ravintola. –Se on tarkoitettu niin hotellin vieraille kuin myös hyväksi vaihtoehdoksi lähiseudun asukkaille, luonnehtii hotellinjohtaja Tarvainen. Tarvaisen mukaan nimellä ei ole erityisiä rajauksia. Mahtaisiko nimi löytyä Pyynikin historiasta, kuten kävi yökerhon ja koko hotellin kanssa? Aikaa on sunnuntaihin 24.2. kello 21 saakka. Samalla voit kertoa muistojasi vuosikymmenien varrelta. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen yöpyminen sekä illallinen uudessa ravintolassa. Myös raadin vahvistaman nimen ehdottaja saa saman palkinnon.