Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Paluumuuttaja Meri Ikonen yllättyi Tampereen työtilanteesta – Hän arvostaa työnantajassa ennen kaikkea tarkkuutta

Muutama kuukausi sitten Tampereelle palannut 29-vuotias Meri Ikonen etsii kaupanalan töitä. Hänellä on alalta kaikkiaan 9,5 vuoden kokemus. Hän kierteli työnantajien pakeilla myös keskiviikkona Tampereella Ratinan kauppakeskuksessa järjestetyssä Rekrytori-Koulutori-tapahtumassa. Ikonen kiinnittää huomiota tunteeseen, joka syntyy työnantajia tavatessa. Hän sanoo, että työantajan tietynlainen suurpiirteisyys soittaa hälytyskelloja. –Parasta on, että tavatessa pääsee jyvälle asioista. Toki itsekin pitää olla aktiivinen ja kysellä. Ikosella on kokemusta myös siitä, että palkkaa ei tulekaan. –Se opetti kantapään kautta. Ikonen yllättyi Tampereen vaikeasta työtilanteesta, sillä aiemmin täältä löytyi töitä. –Hakijoita on niin paljon kaikkiin paikkoihin. Työttömiä, opiskelijoita ja muita, hän kertoo. Vertaa omia ja yrityksen arvoja Tapahtuman vastaava tuottaja Mikko Honkala kiinnittäisi huomiota omiin ja yrityksen arvoihin. –Jos ne eivät vastaa, jomman kumman voimat loppuvat. Honkala on mukana mentoriohjelmassa, joka pyrkii saamaan töitä korkeakoulusta valmistuville ja tänne kotoutuville ihmisille. Arjen ja nettisivuille luodun yrityskuvan ero voi olla suuri. –Työpaikan kahvihuoneessa kestetään vain umpisuomalaisia, vaikka nettisivuilla lukee we are international (olemme kansainvälisiä), Honkala kertoo. Hän sanoo, että viimeaikainen keskustelu hoitoalan ongelmista tuo vihdoin esille, millainen voi olla hienojen nettisivujen ja todellisten arvojen ristiriita. Lauantaina 35 vuotta täyttävä pitkäaikaistyötön Marko Hartikainen Orivedeltä saapui tapahtumaan toiveikkaana. Hän kuuli tapahtumasta edellispäivänä oman paikkakunnan pienessä rekrytapahtumassa. –Haen töitä koko Pirkanmaan alueelta ja eri aloilta. Sitten, kun olen ollut töissä hetken aikaa ja saanut talouspuolen kuntoon, voin hakea töitä kauempaakin, hän kertoo. Puhelinmyyntiin hän ei enää hae ikävien provisiopalkkakokemusten vuoksi, vaikka hän tietää asiallisiakin yrityksiä olevan mukana. –Sain niin huonon palkan muutaman kerran, hän perustelee. Muotiassistenteiksi opiskelevat Milana Eskola , Iida Laine , Anna Nyberg ja Helka Karjalainen tutustuivat kesätyömahdollisuuksiin. Edelliskesä kertoi, että hakemuksia pitää tehdä kasapäin, mutta sekään ei aina riitä. –Haluaisin vastuullisia töitä, joissa pääsisin oikeasti näyttämään, mihin pystyn, 23-vuotias Karjalainen kertoo. Hänellä on vinkki muille. –Ole oma itsesi. Jos olet esimerkiksi räiskyvä persoona, ole sitä myös hakemuksessa. Itsevarmuus kiinnostaa ihmisiä. Tietty asia kiinnittää yrityksissä Karjalaisen huomion. –Työnantajan olisi hyvä jättää lämminhenkinen ja turvallinen olo. Silloin pettymyskään ei tunnu niin isolta, jos paikkaa ei saa. Rekrytori-Koulutori on työn ja tekijöiden kohtaamispaikka Tampereella. Tapahtumassa oli keskiviikkona mukana yrityksiä, yhteisöjä ja oppilaitoksia kaikkialta maasta yli 120. Työnantajat arvioivat palkkaavansa 8 500 ihmistä seuraavan vuoden aikana. Työpaikoista yli puolet on muualla kuin Tampereella. Kesätyöpaikkoja on tarjolla tuhansia. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2008. Mukana järjestelyissä kymmeniä Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijoita. Seuraava Rekrytori-Koulutori järjestetään Tullintorin kauppakeskuksessa 10. huhtikuuta.