Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Olli Lindholmin surun murtama äiti, 91: "Olisi ollut minun vuoroni lähteä"

Olli Lindholmin äiti Helmi Lindholm , 91, on murheen murtama poikansa kuolemasta. –Suruni on pohjaton. Helmi Lindholm on korkeasta iästään huolimatta hyvässä kunnossa. Sairaala-apulaisena uransa tehnyt Lindholm asuu yksin Porin Sampolassa. –Olin Olliin yhteydessä vielä sunnuntaiaamuna, äiti toteaa. Viimeisen kerran äiti ja poika tapasivat toisensa jouluna. –Kyllä nyt olisi ollut minun vuoroni lähteä, kun Olli oli vasta 54-vuotias. Olli on ainoa lapseni, ja olemme olleet kovin läheisiä. Ollin Pentti -isä kuoli pian sen jälkeen, kun vanhemmat erosivat. Äiti seurasi läheltä poikansa musiikkiuraa. –Olin ylpeä Ollin urasta ja kävin hänen keikoillaankin. Helmi Lindholm iloitsi tiistaina siitä, että hänen ei tarvitse olla yksin. –Saan tänään seuraa, ja kotihoitokin tulee tänne kotiini. Olen saanut surunvalitteluja, ja ihmiset elävät surussa kanssani. Muistelen Ollia hyvällä, Lindholm päättää.