Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Yön nousukauden rumpali Veikko Lehtiranta: "Tuntuu kovin surulliselta, että vanha työkaveri lähtee näin yllättäen"

Pori-rockin hullujen vuosien ja koko Yön nousukauden rumpali Veikko Lehtiranta on surullinen Olli Lindholmin yllättävästä poismenosta. –Tuntuu kovin surulliselta, että vanha työkaveri lähtee näin yllättäen. En ole ollut Ollin kanssa tekemisissä vuosiin, mutta jäljelle on jäänyt paljon muistoja. Lehtirannan mukaan Lindholm suhtautui musiikkiin ja Yö-yhtyeeseen alusta alkaen kunnianhimoisesti. –Hän oli kova tekemään töitä ja Yö-yhtye oli hänelle aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Harjoitukset otettiin säntillisesti Poikkikatu 8:n harjoituskämpässä Porin 5. kaupunginosassa silloinkin kun yhtye löi läpi. Toki niiden aikojen muistoihin mahtuu myös vilkas toiminta, joka tietenkin nuorten miesten elämään kuuluikin. Lehtirannan yhteistyö Yön kanssa loppui vuonna 1990.