Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pirkanmaan säässä jopa keväisiä piirteitä tällä viikolla, uutta sohjokaaosta ei ennusteta: "Tähän aikaan vuodesta eletään yleensä kylmimpiä aikoja"

Keskiviikkona lännestä Suomeen saapuva poikkeuksellisen lämmin ilmamassa työntää alkuviikon pakkaset syrjään tuoden mukanaan kevään tuntua ainakin hetkeksi. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman kertoo, että länsirannikolla lämpötila nousee loppuviikosta parhaimmillaan viiteen lämpöasteeseen. –On todennäköistä, että vastaaviin lämpötilalukemiin päästään myös Pirkanmaalla, mutta tähän kuitenkin vaikuttaa mahdollinen pilvisyys. Mikäli aurinko pääsee paistamaan, lämpötilat nousevat neljään tai viiteen asteeseen. Mikäli pilvisyyttä esiintyy, lämpötilat jäävät noin kahden asteen tuntumaan. Tavanomaista lämpimämpää Vuodenaikaan nähden loppuviikon sekä ainakin ensi viikon alkupuoliskon sää on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin. –Tähän aikaan vuodesta eletään yleensä kylmimpiä aikoja, kun pakkasta on keskimäärin päivällä kuusi astetta ja yöllä kymmenen. Voidaan siis sanoa, että varsin lämmintä on luvassa. Bergman kuitenkin muistuttaa, että vaikka seitsemän vuorokauden sääennuste näyttää jopa keväiselle, talvi jatkuu edelleen. –Mikäli pitkän ajan ennusteisiin on luottaminen, poikkeuksellisen lämmin helmikuu vaihtuu tavanomaista kylmemmäksi maaliskuuksi. Lue myös: Tältä näytti sohjon valtaaman Tampereen kaduilla: Markku Maja sai aamulla puhelun Pispalasta, ettei ovesta pääse loskan takia ulos – Uusi pakkanen uhkaa muuttaa tiet jäisiksi perunapelloiksi Tiekarhuja yli 10 vuotta ajanut kuljettaja: Tämä on ainoa oikea laite jäisten katujen kunnossapitoon – Tiekarhut ovat kannattava bisnes niitä valmistavalle suomalaisyhtiölle Kevät alkamassa Ruotsissa sekä Keski-Euroopassa Bergman kertoo, että Suomi ei ole ainoa Euroopan maa, jonne poikkeuksellisen lämmin ilmamassa kuluvan viikon aikana saapuu. –Esimerkiksi Ruotsin meteorologian laitos SMHI ennustaa, että kuluvalla viikolla eteläisessä Skånessa alkaisi terminen kevät. Myös esimerkiksi Pohjois-Saksassa lämpötilojen odotetaan nousevan jopa yli kymmeneen lämpöasteeseen. Lumikaaos selätetty toistaiseksi Viikonlopun aikana nopeasti lämmennyt sää aiheutti nopeaa lumien sulamista, jolla puolestaan oli mittavia vaikutuksia esimerkiksi eteläisen Suomen liikenteeseen. Bergmanin mukaan vastaavanlaista sohjokaaosta ei kuitenkaan tulla näkemään, vaikka sää jälleen lämpenee. –Lumikasoihin kertynyt lumi ei ole enää samanlaista höttöä, kun se oli viikonloppuna, sillä lumi on pakkasen myötä tiivistynyt sekä kovettunut. Tämä tarkoittaa sitä, että sulaminen tapahtuu erilailla kuin viime viikonloppuna.