Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kansanedustajalta pessimistinen näkemys: "Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto vasta alkuvaiheessa, voi mennä ensi viikkoonkin”

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei maanantain ylimääräisessä kokouksessaan saanut valmiiksi lausuntoaan hallituksen ajamasta sote- ja maakuntauudistuksesta. Valiokunnan kokous päättyi lopulta alkuperäisten suunnitelmien mukaan kello 20, vaikka ainakin hallituspuolueiden riveissä olisi ollut haluja jatkaa kokousta vaikka puolilleöin. Jo ennen kahdeksaa perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvos Matti Marttunen kävi kertomassa valiokuntahuoneen ulkopuolella odotelleelle medialle, että lausunto ei valmistu maanantaina ja perustuslakivaliokunta jatkaa sen työstämistä tiistaina kello 9. Valiokunta käytti maanantaina kello 12 alkaneesta kokouksesta vajaat pari tuntia Ahvenanmaan itsehallintolakia koskevaan lakimuutoksen, joka lopulta hyväksyttiin yksimielisesti, vaikka Ahvenanmaan saamat lisämiljoonat ovat hiertäneet erityisesti sinisissä ja perussuomalaisissa. Lähes 80 sivua Varsinaisen lausuntoluonnoksen pelkkään lukemiseen meni neljä tuntia ennen kuin valiokunnan jäsenet pääsivät keskustelemaan tarkemmin sen sisällöstä. Lausunto on tiettävästi lähes 80-sivuinen. –Meillä jäi kymmenen puheenvuoroa odottamaan (tiistaille), sinisten Matti Torvinen sanoi poistuessaan valiokunnan kokouksesta. –Paljon on vielä työtä tehtävänä, kokoomuksen Wille Rydman totesi puolestaan lyhyesti. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson suhtautui skeptisesti siihen, että valiokunta saisi lausuntonsa valmiiksi edes tiistaina. –Varmasti menee vielä kauan, entinen oikeusministeri kuvaili työn määrää. Valiokunnan kokouksen sujumisen selventäminen jäi perustuslakivaliokunnan rivijäsenille, sillä puheenjohtaja Annika Lapintie (vas) livahti kokoushuoneesta sivuoven kautta kommentoimatta kokousta millään tavalla. "Jäädään sitten jumiin” Runsassanaisimmin kokouksen sujumista kuvaili keskustan Markus Lohi , joka on jo viidettä kertaa perustuslakivaliokunnan jäsenenä viimeisen kahdeksan vuoden aikana käsittelemässä sote-lausuntoa. –Täytyy sanoa, että kyllä tämä jo pikkaisen turhauttaa, Lohi kertoi tunnoistaan. Hän ei kuitenkaan ollut kovin toiveikas lausunnon pikaisesta valmistumisesta. –Meillä on työ vasta aika alkuvaiheessa. Tämä on niin laaja lausunto, että pelkästään lausuntoluonnoksen lukemiseen meni neljä tuntia. Tässä on vielä tosi paljon työtä. Lohi ei osannut arvioida miten kauan lausuntoluonnoksen käsittelyssä kokonaisuudessaan tulee menemään. –Jos siellä on joku vaikea kohta, josta on erimielisyyksiä, niin siihen jäädään sitten jumiin, käydään paljon keskustelua eikä tiedetä mitä edessä on. Tämä on ihan normaali tilanne noissa lausunnoissa. Lohi muistutti, että moni valiokunnan jäsen haluaa käyttää puheenvuoron. Perustuslakivaliokunnassa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä. –Mutta yhtäkkiä lausunto voi myös edetä 20 sivua kymmenessä minuutissa. Ja sitten taas jäädään jumiin. Siksi tässä ei osaa ennakoida mitään (aikataulua). ”Politiikassa pettymyksiä” Lohi arveli, että valiokunta voi työstää lausuntoaan vielä pitkään. –Voi mennä tämä viikko. Ja voi mennä vielä ensi viikkokin, jos epäonnistumme pahasti. Toivottavasti ei mene. Etukäteen kuitenkin arveltiin ja hallituksen riveistä toivottiin, että valiokunta voisi saada lausuntonsa valmiiksi jo tänään. –Ihminen on aina luonnostaan optimisti. Mutta jos elämässään haluaa kokea pettymyksiä kannattaa lähteä politiikkaan, Lohi pohti. Mitä kauemmin perustuslakivaliokunnan työ kestää ja mitä enemmän siinä on mahdollisia ponsia, se vaikeuttaa päivä päivältä hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen läpimenoa vielä tämän vaalikauden aikana.