Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Video: Autot poistetaan lumitöiden tieltä kovin ottein Porissa – "Näin on tehty ennenkin"

Vuoropysäköinnin kiellot eivät tavoittaneet kaikkia autoilijoita Porin keskustassa, jossa kaupunki käynnisti maanantaina puistokaduilla ja keskeisillä kokoojakaduilla lumenaurauksen ja -kuormauksen. Katujen varsilta jouduttiin siirtämään konevoimin henkilöautoja haittaamasta katujen huoltotöitä. Suunnitteluinsinööri Markku Rantamäki, onko siirroista tullut palautetta autojen omistajilta? –Ei ole tullut, ainakaan tämän päivän aikana. Katso lukijan kuvaama video: Autojen siirtoon on käytetty haarukkanostimella eli pitkillä trukinpiikeillä varustettua kuormaajaa, joka nostaa kerralla koko auton ilmaan. Kansalaiset ovat kiinnittäneet siihen huomiota ja siirtomenetelmän rajuutta on kummasteltu Facebookissa julkaistuissa videoissa. Onko menetelmä varmistettu niin, ettei autolle aiheudun vahinkoa nostossa ja siirrossa? –Kaupunki on ostanut palvelun Autopalsta Oy:ltä. He ovat tehneet tätä aiemminkin ja ammattilaiset osaavat sen. Näin on tehty ennenkin, esimerkiksi keväisten katusiivousten yhteydessä. Vaurioituneista autoista ei siis ole tullut valituksia? –Ei, ei ole ainakaan meidän tiedossamme. Montako autoa maanantaina piti näin menetellen siirtää? –Toistakymmentä autoa tietoni mukaan on siirretty. Näin ei tarvitsisi tehdä, jos noudatettaisiin asetettuja liikennemerkkejä. Voisiko siirtoon käyttää pehmeämpi keinoja kuin nosto kauhakuormaajan haarukalla? –Lumen vuoksi tilaa on monin paikoin vähän. Hinausauton käyttämiseen ja autojen vetämiseen esimerkiksi vaijerilla vetäen ei ollut mahdollisuuksia. –Auraus- ja lumenpoistotyöt jatkuvat lähipäivinä. Olisi toivottavaa, että liikennemerkkejä noudatettaisiin. On kaikkien etu, että työt saadaan tehdyksi.