Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kävelijällä on nyt hankalaa: tältä näyttää jalkakäytävä Tampereen keskustassa – tulevat vesisateet vaikeuttavat olosuhteita entisestään

Jalkakäytävät ovat nyt paikoin erittäin liukkaita tai olosuhteet ovat muuten hankalia kävelijöille. Tilanne tulee monin paikoin pahenemaan, sillä lauantaipäivästä alkaen Suomeen leviää sateita. Jo ennestään liukkaat jalkakäytävät muuttuvat entistä vaarallisemmiksi, kun jään päälle tulee vettä. Video näyttää tilanteen Satakunnansillalta Tampereella lauantaina: Mahdollisesti vaarallisesta jalankulkusäästä varoitetaan ympäri Suomen. –Pääosin sateet ovat tulleet vetenä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen sanoo. –Eteläpuoli Suomesta on suojasäässä. Sellaista polannepintaa kun siihen sataa, se ei jaksa kaikkea lunta sulattaa, vaan siihen tulee jääkerros, Korhonen selittää. Liukkaat jalkakäytävät voivat olla ihmiselle kohtalokkaita. Esimerkiksi MTV uutisoi torstaina, että Helsingissä toimivassa HYKS:issä on ollut tämän ja viime viikon aikana kolme-neljä kertaa enemmän liukkaiden kelien aiheuttamia murtumapotilaita kuin normaalisti. Iso osa on vaatinut leikkaushoitoa. Taysin toimialajohtaja Sally Järvelän mukaan Tampereen seudulla katujen liukkaus ei ole työllistänyt ensiapua viime aikoina. Kevät lähestyy? Maanantaina vesisateet saattavat muuttua kunnon lumisateeksi. –Voi olla, että vesisateet muuttuvat lumisempaan muotoon maanantaina. Etelässä voidaan saada jopa sakeampaakin lumisadetta, Korhonen sanoo. –Jos huono tuuri käy, maanantain aamuliikenne voi olla huono isommillakin teillä. Tiistaina, keskiviikkona tai torstaina jopa aurinko voi tuoda kevään tuntua. –Jos keskipäivän aikana aurinko paistaa, niin kyllä se jo kevättalvelta tuntuu. Aurinko voi jo jonkin verran lämpötilaa nostaa.