Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Poliisi tutkii vuosittain noin kymmentä hoitovirhe-epäilyä Pirkanmaalla: Kevään aikana oikeuteen on menossa ainakin yksi tapaus

Pirkanmaalla menee poliisitutkintaan vuosittain vajaat kymmenen hoitovirhe-epäilyä. Näin arvioi rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista. Hän korostaa, että kyseessä on arvio, sillä poliisin rekistereistä ei ole tällä hetkellä irrotettavissa täsmällisiä lukuja hoitovirhe-epäilyjen määrästä. Kinnunen kertoo, että tulevan kevään aikana Pirkanmaan käräjäoikeuteen on menossa ainakin 1–3 tapausta. Kahdessa niistä hän on itse tutkinnanjohtajana. –Näkemykseni mukaan toinen niistä menee varmasti oikeuteen asti. Toinen etenee ainakin syyttäjän harkintaan. Molemmissa on kysymys kuolemaan johtaneesta hoitovirhe-epäilystä, Kinnunen sanoo ja tarkentaa, ettei tutkittavissa teoissa epäillä tahallisuutta, vaan niitä tutkitaan tuottamuksellisina. Kaatumisia, putoamisia, lääkkeen annosteluvirheitä Kinnusen mukaan poliisitutkintaan vuosittain tulevissa hoitovirhe-epäilyissä on kyse muun muassa lääkkeen annostuksessa tapahtuneista virheistä, kaatumisista tai putoamisista. Ilmoituksia tekevät omaiset, mutta myös ruumiinavauksen tehneet oikeuslääkärit. Poliisi pyytää tapauksista aina sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran lausunnon. –Valviran vastauksissa lukee joskus ihan suoraan, että hoitovirheen voidaan katsoa olevan syynä potilaan kuolemaan tai hänelle aiheutettuihin muihin seuraamuksiin. Joskus niissä taas sanotaan, että hoitovirhe on saattanut olla myötävaikuttamassa tapahtuneeseen ja joskus taas todetaan, ettei voida osoittaa, että hoidossa tapahtuneissa asioilla olisi yhteyttä tapahtuneeseen. "Määrä on lisääntynyt hieman" Kinnusen mukaan hoitovirhe-epäilyt eivät ole uusi ilmiö. Hän muistaa niitä olleen ainakin koko sen parinkymmenen vuoden ajan, jonka hän on työskennellyt rikostutkinnassa. –Varovaisesti sanottuna saattaa olla, että meille poliisitutkintaan tulevien hoitovirhe-epäilyjen määrä on parin vuoden aikana hiukan lisääntynyt. Tarkkoja lukuja Kinnunen ei pysty antamaan, koska poliisin rekistereissä ei ole luokitusta hoitovirhe-epäilyille. Kinnunen kertoo tehneensä nyt omalle yksikölleen ehdotuksen, että tieto aletaan kirjata raportteihin. –Poliisi ei myöskään välttämättä saa tietää, moniko käräjille edennyt epäily johtaa tuomioon, sillä poliisi ei nykyisin saa automaattisesti tietoa oikeuden tuomioista, vaan vain pyydettäessä. Lue myös: Jopa 15 vanhuksen epäillään kuolleen hoitovirheen tai laiminlyönnin seurauksena – Valvira vahvistaa tutkinnan Lue myös: Jo toinen hoivakoti kiinni lyhyen ajan sisällä – Attendon yksikön toiminta Alavudella keskeytetään, korjaavat toimet on jo aloitettu