Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Numerot eivät riitä: kaikki tuloerot eivät kerro eriarvoisuudesta, eikä eriarvoistuminen välttämättä näy tuloeroissa

Suurin osa puolueista on nyt julkaissut ohjelmansa eduskuntavaaleihin. Omissa ohjelmissaan molemmat vasemmistopuolueet, sdp ja vasemmistoliitto, ovat nostaneet eriarvoisuuden keskeiseksi teemaksi. Molempien puolueiden viesti on, että eriarvoisuus on kasvanut viime vuosina. Hallituksen puolustajat sekä muiden muassa Osmo Soininvaara ovat vastanneet toteamalla, ettei tuloeroja mittaava gini-kerroin ei ole hallituskauden aikana noussut lähes ollenkaan. Itse asiassa se on pysynyt Suomessa vakaana 1990-luvun lopulta lähtien. Ongelma on, että tuloerot ovat monin tavoin vajaa korvike eriarvoisuuden tarkasteluun. Kaikki tuloerot eivät kerro eriarvoisuudesta, eikä eriarvoistuminen välttämättä näy tuloeroissa. Enemmän työtä tekevän on oikeudenmukaista ansaita enemmän, ja tuloerotilastot ovat herkkiä demografisillekin tekijöille, kuten eläkeläisten määrälle. Eriarvoisuus tarvitsee toisen ja paremman mittarin. Ongelmaksi nousee kuitenkin ilmiön monimuotoisuus. Vuoden takainen Juho Saaren johtama työryhmä määritti eriarvoisuuden ihmisten kyvyksi pärjätä yhteiskunnassa, hyödyntää tarjolla olevia mahdollisuuksia sekä puuttuvaksi henkiseksi ja fyysiseksi toimintakyvyksi. Näin monen teeman tutkimiseen ei yksi mittatikku kykene. Tehokas julkinen keskustelu vaatii kuitenkin yksinkertaisia numeroita. Viime viikkojen keskustelu hoitajamitoituksesta osoittaa, että vasta numerot ovat tarpeeksi konkreettisia herättämään huomiota ja saamaan poliitikot ottamaan kantaa. Kansainvälisissä vertailuissa maita tavataan asettaa järjestykseen eri indeksien perusteella. Esimerkiksi YK:n julkaisema inhimillisen kehityksen indeksi ottaa huomioon elinajanodotteen, bruttokansantuotteen ja koulutuksen. Moniin tilastoihin perustuva indeksi ottaisi huomioon eriarvoisuuden lukuisat ulottuvuudet. Taloudellista puolta voisivat kuvata esimerkiksi varallisuuserot tai elinkaaritulot, jotka mittaavat omaisuuden jakautumista pitkällä aikavälillä. Lisäksi, koska kaikki eriarvoisuus ei ole taloudellista, mukaan olisi syytä ottaa tilastoja muun muassa koulutuksen periytyvyydestä tai terveyseroista. Toimivan indeksin luominen on luonnollisesti haastavaa. Ehkä kiinnostusta sellaisen kehittelyyn voisi kuitenkin löytyä ministeriöistä – viime viikolla julkaistu kansliapäälliköiden raportti kun nosti eriarvoisuuden kasautumisen globaaliksi trendiksi, johon myös tulevien hallitusten on Suomessa reagoitava. Kirjoittaja on kauppatieteiden opiskelija.