Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Opiskelijoiden soveltuvuuskokeet palaavat takaisin käyttöön jo keväällä – vain pisteettömät saattavat jäädä ilman paikkaa

Ammatilliseen koulutukseen palautetaan mahdollisuus karsivan pääsy- tai soveltuvuuskokeen käyttämiseen. Jatkossa opiskelija voidaan jättää valitsematta, jos hän on selkeästi soveltumaton toimimaan sosiaali- ja terveysalalla. Koulutuksen järjestäjät voivat hyödyntää mahdollisuutta jo kevään 2019 yhteishaussa. Muutos palauttaa oppilaitosten mahdollisuudet pääsy- ja soveltuvuuskokeiden käyttöön sellaisiksi kuin ne ovat aiemmin olleet. –Oppilaitoksilla tulee olla mahdollisuus jättää valitsematta koulutukseen ne, jotka ovat selkeästi soveltumattomia vastaamaan esimerkiksi lasten ja vanhusten terveydestä tai turvallisuudesta. Korjaamme viime hallituskaudella tehdyn päätöksen ja palautamme soveltuvuuskokeet, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo ministeriön perjantaina julkaistussa tiedotteessa. Nollalla ei pääse sisään Opetus- ja kulttuuriministeriö muuttaa ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteiden asetusta elokuusta lähtien alkavissa koulutuksissa niin, että tietyillä aloilla koulutuksen järjestäjän järjestämä pääsy- tai soveltuvuuskoe voi olla karsiva. Tämä tarkoittaa, että jos hakija saa koulutuksen järjestäjän järjestämässä pääsy- tai soveltuvuuskokeessa nolla pistettä, hänet voidaan jättää valitsematta koulutukseen. Asetus muutos koskee kaikkia tutkintoja, joihin liittyy alaikäisen turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta taikka liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Tällaisia tutkintoja ovat muun muassa sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lääkealan perustutkinto, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, lentokoneasennuksen perustutkinto, merenkulkualan perustutkinto ja turvallisuusalan perustutkinto. Ministeriö käynnistää myös yhtenäisen valtakunnallisen soveltuvuuskokeen valmistelun sote-alalle. Yhtenäinen koe on edellytys soveltuvuuden mahdollisimman yhtenäiselle arvioinnille. Valtakunnallisesti yhtenäinen koe vaaditaan myös, jotta kokeet voidaan muuttaa pakollisiksi. Pakolliset pääsy- ja soveltuvuuskokeet vaativat myös lakimuutoksen. Soveltuvuuden mittaus myös amk:ssa Myös ammattikorkeakoulujen kehittämishankkeen osana valmistellaan pääsykoetta, jossa olisi ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan koulutusten kannalta keskeiset soveltuvuutta mittaavat osiot. Uudistettu koe on tarkoitus ottaa käyttöön tänä syksynä ja soveltuvuutta mittaavien osien osalta ensi vuoden keväällä.