Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Häät jopa tuhannen ventovieraan edessä – Laura Kalola ja Aleksi Peltonen vihitään tänään Tampereen Häämessuilla

Tamperelaiset Laura Kalola , 30, ja Aleksi Peltonen , 37, astelevat tänään alttarille Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen Tähtiareenalla järjestettävillä Tampereen Häämessuilla. Messuilla ei aiemmin ole menty naimisiin. Poikkeuksellinen tie kohti Tähtiareenan alttaria alkoi Kalolan ja Peltosen ottaessa osaa kilpailuun, jossa etsittiin pariskuntaa, joka olisi valmis sanomaan toisilleen tahdon satojen, jopa tuhannen ventovieraan silmäparin edessä. –Huomasin lehti-ilmoituksen syyskuussa ja kerroin asiasta välittömästi Aleksille. Asia ei kuitenkaan ottanut heti tuulta alleen ja se jäikin muutamaksi viikoksi lehtileikkeenä keittiön pöydälle pyörimään, Kalola muistelee. Kun Kalola kysyi puolisoltaan asiasta uudemman kerran hetkeä myöhemmin, alkoi yllättäen tapahtua. –Vain paria päivää ennen hakuajan päättymistä Aleksi sai hauskan idean, jonka seurauksena työstimme yhden viikonlopun aikana käsikirjoituksen ja kuvasimme sekä editoimme humoristisen hakemusvideon. Vaikka hakemuksen toteutus jäi viime tinkaan, sen valmiiksi saaminen sekä lähettäminen vain tuntia ennen kilpailun päättymistä kantoi hedelmää. Mittava suunnittelutyö Yllätys oli melkoinen, kun pariskunta sai marraskuun alussa tiedon kilpailun voitosta. Kilpailuun osallistuneita oli kaiken kaikkiaan kymmenkunta, mutta Kalolan ja Peltosen hakemus oli ainoa, joka oli toteutettu videon muodossa. Kalola kertoo, että voiton myötä heidän hääjuhlansa kustannukset ovat jääneet erilaisten yhteistyökuvioiden myötä vähäisiksi, mutta suunnittelutyötä se ei ole kuitenkaan poistanut. –Työtä on riittänyt kolmen ja puolen kuukauden aikana päivittäin. Häitä suunnittelevien onkin hyvä muistaa, että ennen kuin h-hetki koittaa, on juhlan rakentaminen vaatinut tekijöiltään jopa satoja työtunteja, vaikka valtaosa olisi ollut jo osittain valmiina. Oman näköinen juhla yhteistyöllä Kalola kertoo, että kilpailun voittamisen myötä pariskunnan hääjuhlan tällaisenaan ovat mahdollistaneet erilaiset yhteistyökuviot, joista näkyvin on ollut Tampereen seudun ammattiopisto Tredu. –Tredun opiskelijat ovat muun muassa suunnitelleet sekä ommelleet hääpukuni. Myös meikki, kampaus sekä hääkakku syntyvät opiskelijoiden tekemänä. Myös yksityiset tahot ovat huomioineet tulevan avioparin erilaisten lahjojen, kuten valokuvauksen, vihkisormusten ja hääkuvauksen muodossa. –Myös hääjuhla sekä hääyö kuuluvat palkinnon sisältöön, joten voidaan puhua merkittävästä huomionosoituksesta, Kalola toteaa. Ventovieraat eivät jännitä Tampereen häämessuille odotetaan kuluvana viikonloppuna noin 2 000 messukävijää. Tämä tarkoittaa sitä, että Kalolan ja Peltosen kutsumien hieman yli 80 juhlavieraan lisäksi vihkimistilaisuudessa on paikalla vähintään satoja silmäpareja. –Tilanne ei jännitä minua lainkaan, päinvastoin. Tuskin olisimme lähteneet mukaan tällaiseen, jos olisimme kovia jännittämään. Kalola kuitenkin myöntää, että tilaisuuden sujuminen suunnitelmien mukaan on pyörinyt mielessä. – Tottakai se jännittää, kun töitä onnistuneiden juhlien eteen on tehty paljon. Loppujen lopuksi juhlat menevät kuitenkin juuri niin kuin ne menevät. Tuplajuhlat luvassa Kalola ja Peltonen tapasivat toisensa lokakuussa 2017 ja yhteiseen kotiin pariskunta muutti helmikuussa 2018. –Tavatessamme Aleksi asui Vantaalla ja minä Tampereella. Hyvin nopeasti huomasimme kuinka hyvin viihdymme yhdessä ja päätimme ottaa askeleen kohti yhteistä kotia ja tulevaisuutta, Kalola muistelee vuoden takaista aikaa. Pian yhteenmuuton jälkeen pariskunta alkoi odottaa esikoistytärtään, joka syntyi hääsuunnittelun keskelle joulukuussa 2018. –Tänään ei ole ainoastaan minun ja Aleksin juhlapäivä, sillä samassa yhteydessä vietetään myös tyttäremme nimiäisiä, Kalola kertoo. Uutta ja vanhaa Tampereen Messut -konsernin viestintäjohtaja Tanja Järvensivu kertoo, että Tampereen Häämessut rakentuvat monilta osin perinteisten, aikaisemmilta vuosilta hyviksi havaittujen teemojen ympärille, vaikka mukana on myös paljon uutta. –Messujen suosituimpiin tapahtumiin kuuluvat ehdottomasti hääpukuja esittelevät muotinäytökset ja niitä on luvassa myös tänä vuonna. Olemme kuitenkin tuoneet tähän osioon uutta järjestämällä myös käytettyjen hääpukujen muotinäytöksen, jossa esiteltäviä pukuja pääsee myös sovittamaan paikan päällä. Järvensivu kertoo, että myös osallistavat työpajat sekä tietoiskut ovat varmasti messukävijöiden mieleen. –Käsillä tekemisen merkitys kasvaa edelleen jatkuvasti ja esimerkiksi kutsukorttien tekeminen työpajan muodossa tukee tätä ajatusta. Uskon myös, että Vartin vinkit -nimellä kulkevat tietoiskut esimerkiksi aiheesta: Vältä nämä mokat häissäsi, kiinnostavat monia. Ideoita myös muihin juhliin Järvensivu muistuttaa, että vaikka tapahtuma kulkee nimellä Tampereen Häämessut, paikan päältä löytyy valtava määrä ideoita myös muita juhlia ajatellen. –Esillä on esimerkiksi paljon kattauksia, joita voi käyttää sellaisenaan tai soveltamalla myös muissa juhlatilaisuuksissa. Myös tarjoiluissa löytyy paljon sellaista, joiden käyttö ei mielestäni missään nimessä rajaudu ainoastaan hääjuhlissa tarjottaviksi. Tampereen Häämessut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen Tähtiareenalla 9.-10.2. Ovet ovat avoinna molempina päivinä kello 10–17. Messut järjestetään 25. kerran. Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty Tampere-talossa. Paikalla on yhteensä yli 60 näytteilleasettajaa, joiden lisäksi tapahtumassa järjestetään esimerkiksi erilaisia työpajoja. Paikalle odotetaan viikonlopun aikana noin 2 000 messukävijää.