Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Saippuaa Sanna Marinille ja muita erikoisuuksia: vaalipeliin tuli mukaan nyt myös Tampere-kortti

Tampere on noussut yhtäkkiä valtakunnanpolitiikan ja vaalikeskustelujen polttopisteeseen. Tämä tapahtuu lisäksi erityisen mielenkiintoisessa vaiheessa, kun puolueiden kannatusluvut heilahtelevat enemmän kuin aikoihin. Kannatusmittauksissa johtopaikkaa pitävän sdp:n väliaikainen puheenjohtaja, tamperelainen Sanna Marin käveli tällä viikolla poliittiseen ansaan. Hän allekirjoitti ensimmäisenä välikysymyksen, jonka keskeinen vaatimus on vanhuspalvelujen hoitajamitoituksen nosto 0,7 hoitajaan yhtä asiakasta kohti. Kun sitten ilmeni, että kotikaupungissa Marin oli hyväksymässä paikallisen hoitajamitoituksen pudottamista 0,58:sta 0.57:ään, oli etenkin kokoomus saanut käsiinsä pitkään kaipaamansa vaaliaseen, jolla voisi tavoitella demarien ohittamista gallupeissa. Puolueen oma nuorisojärjestö tosin teki heti parhaansa pilatakseen mahdollisen pelastuksen. Kokoomusnuoret järjestivät some-tempauksen, jossa kerätään Marinille saippuapaloja, joilla tämä voisi "pestä kätensä" Tampereen valtuuston päätöksistä. Nuorisosiipi on ennenkin harmaannuttanut "ukko-kokoomuksen" hiuksia entisestään. Kokoomusnuorissa ei ole oikein koskaan tajuttu, että ylimielisyyden mielikuva on aina heikentänyt puolueen suosiota enemmän kuin ehkä mikään muu. Marinin toiminnallekin on toki selitys olemassa. Eduskunnassa hän on opposition kärkinimi, mutta Tampereella osa hallitsevaa koalitiota. Ja sen koalition toinen vahva osa, sdp:n "pääyhteistyökumppani", on kokoomus. Tällä selityksellä on kuitenkin turha tavoitella kannatuksen lisäystä vaalikentällä. Se paljastaa äänestäjälle liikaa ikuisesta ristiriidasta, joka vallitsee politiikan vaalilupausten ja arkisen, kompromissien tekemiseen perustuvan päätöksenteon välillä. Ylen tuorein kannatusmittaus on Marinin kannalta helpottava lähinnä siksi, että sdp:n johto kokoomukseen kasvoi vaikka oma kannatus pieneni. Hoitajakeskustelu on ehtinyt vaikuttaa mittaustulokseen, Tampere-tapaus ei. Etenijöitä ovat vihreät ja perussuomalaiset. Ja mitä likaisemmaksi peli menee isoimpien puolueiden välillä, sitä enemmän juuri ne hyötyvät. Ero on lähinnä siinä, että ps ammentaa suosiota niin sanottujen nukkuvien äänestäjien joukosta, kun taas vihreisiin vuotaa kannattajia lähes kaikista perinteisistä pääpuolueista. Vaalitulos on kaikkea muuta kuin ennalta varma.