Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tähän kuulutukseen kulminoituu VR:n epätoivo lumikaaoksen keskellä: "Kun tuo veturikin on neuvostoliittolainen"

Olisihan se pitänyt arvata, että suurin syyllinen Valtionrautateiden viimeaikaisiin aikatauluongelmiin on Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Antakaapa kun kerron. Matkustin keskiviikkoiltana junalla Helsingistä Tampereelle. IC-juna lähti Helsingin rautatieasemalta kello 18.04. Tai sen piti lähteä. Juna nitkahti lopulta vaivalloisesti liikkeelle neljän viivästyksen jälkeen kello 18.35. Konduktööri pahoitteli pian Pasilan jälkeen, että olemme myöhässä yli puoli tuntia. –Olemme valitettavasti myöhässä, koska jouduimme vaihtamaan junakalustoa. Voitte istua mihin vain, sillä paikkaliput eivät pidä enää paikkaansa. Tikkurilan jälkeen kaiuttimesta kajahti taas sama tuttu ääni. –Nyt näyttää pahasti siltä, että emme saa ajettua viivästymistä kiinni. Kun tuo veturikin on neuvostoliittolainen... –Tulen kohta tarkastamaan lippuja. Voitte sitten haukkua minut. Hyvinkäälle tultaessa olemme jääneet aikataulusta jo lähes tunnin. –En voi kuin pyytää anteeksi. Ravintolavaunussa on myytävänä syötävää ja virvokkeita. Sieltä voi hakea apua harmitukseen... Juna pysähtyy keskelle pimeyttä. Ei liiku, ei. Aika kuluu. –EI tässä taida enää anteeksipyynnöt auttaa. Riihimäen kohdalla epätoivo kasvaa. –Olemme jo yli tunnin myöhässä aikataulusta. Tiedättehän, että voitte hakea VR:ltä korvausta myöhästymisestä? Koirat voi käyttää pissalla ja ihmiset haukkaamassa raitista ilmaa. Vihellän sitten pilliin, kun matka jatkuu. Hämeenlinna. –Että tämäkin vielä. Pohjoisen suuntaan Tampereelta lähtevä juna ei valitettavasti jää odottamaan tämän junan matkustajia. Juna pysähtyy. –Jarrujen kanssa on ongelmia. Mitä tässä enää voi sanoa? Matkaa Tampereelle on enää kahdeksan minuuttia. Kaupungin valot näkyvät jo. –Olemme nyt yli kaksi tuntia myöhässä. On tässä jotain hyvääkin. Tästä saa suuremman korvauksen kuin tunnin myöhästymisestä. Lomake löytyy VR:n nettisivuilta. Juna saapuu Tampereelle noin kello 22.30. Kaksi ja puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Konduktööri pelastautuu asemalaiturille. Jää arvoitukseksi, pääsikö juna koskaan määränpäähänsä Poriin.