Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Jos juna jää jälkeen aikataulustaan, myöhästyminen kertautuu helposti – myöhässä oleva juna antaa tilaa muille

Rautatieliikenteenohjauksen käsikirjassa ohjeistetaan, että aikataulussa kulkeva liikenne on etusijalla myöhässä kulkevaan nähden. Finrail oy:n rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Rauno Helander kertoo, että perusperiaate on tämä, mutta tilannetta arvioidaan tapauskohtaisesti. –Siihen tulee tietysti muuttuvia tekijöitä. Esimerkiksi jos on alkamassa ratatöitä, niin se voi mennä myöhässä olevan junan edelle. Se riippuu junasta, jatkoyhteyksistä ja jatkoyhteysmatkustajien määrästä. Se on monen muuttujan summa. Pyrkimyksenä on, että myöhässä kulkeva juna haittaisi mahdollisimman vähän muuta junaliikennettä. Kun myöhässä oleva juna joutuu kohtaamispaikoilla väistämään aikataulussa kulkevia junia, myöhästymisaika vain kasvaa. –Varsinkin sellaisilla rataosuuksilla, joissa junien kohtauspaikkoja on vähemmän tai niitä ei jostain syystä ole käytössä, joudutaan usein tekemään niin, että aikataulussaan kulkeva juna jatkaa kohtaamispaikalta aikataulussaan kulkemista. Talvella ongelmat voivat kärjistyä yhtäkkiä Talviolosuhteet saattavat aiheuttaa ongelmia paikoissa, joissa junat normaalisti ohittavat toisensa. –Ongelmia saattaa tulla yllättäen, jos vaihteet eivät toimikaan. Tulee vaikea paikka, kun pitäisi ottaa juna sivulle, mutta vaihde ei käännykään. Helanderilla ei ollut tiistaina iltapäivällä tiedossa ongelmapaikkoja, joissa olisi juuri silloin ollut ongelmia junien kohdatessa. –Niitä saattaa tulla lumisateen myötä. Vaihteen kielien väliin voi tulla jäätä tai lunta siten, että vaihteen lämmitys ei kykene lämmittämään sitä pois. Näitä tulee satunnaisesti. Lunta on tullut viime viikot runsaasti aivan etelää myöten. Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Rauno Helander, kuinka poikkeuksellinen tilanne on nyt? –Sinällään poikkeuksellinen, että lunta on paljon joka paikassa Etelä-Suomen alueella. Sitä ei ole saatu siirrettyä pois rata-alueelta tilanteen helpottamiseksi, vaikka aurauskalusto on varmaankin täysillä mukana.