Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kun rotua jalostettiin Pohjoismaissa – saamelaisohjaajan omakohtainen kipuilu tuntuu elokuvan ytimessä

Saamelaisveri ★★★★ Minkä muotoinen on kunnollisen, rotupuhtaan ihmisen pääkallo? Amanda Kernellin elokuvan alkupuolella valtion virkamies saapuu tekemään mittauksia saamelaiskoulussa. Kohtaus puistattaa. Ensin tarkistetaan nuoren Elle Marjan pään muoto, nenän pituus, silmien etäisyys toisistaan ja hampaiden kunto. Sitten otetaan väkisin alastonkuvia koko luokan edessä. Eikä tytöltä tietenkään kysytä mitään. Semmoinen edusti järkilinjaa 1930-luvun Ruotsissa. Eugeniikasta, eli rodunjalostusopista, tulee nopeasti mieleen natsit ja Saksan ihmiskokeet toisen maailmansodan aikana, mutta osattiin Pohjoismaissakin. Erityisesti länsinaapurissa kansan puhtautta käytiin vaalimaan innolla. Etelässä saamelainen on friikki Lene Cecilia Sparrok riipaisee Elle Marjana, jonka kohtaloksi koitui varttua juuri noina vuosina. Hän oppii saamelaiskoulussa ja kylillä häpeämään omaa taustaansa. Unelmissa alkaa kangastella yliopistokaupunki Uppsala, mutta sekin on hankala paikka tunturin juurella varttuneelle tytölle. Kaukana kotoa Elle Marja haluaa päästä eroon juuristaan, mutta Uppsalassa niitä vasta kiskotaankin esiin. Etelässä saamelainen on friikki – sirkuseläin, jota pyydetään näön vuoksi vähän joikaamaan. Kirpaisee enemmän kuin Klaus Härön vastaava Suomalainen Klaus Härö kuvasi ruotsalaisen rodunjalostuksen menneisyyttä vuoden 2007 Uudessa ihmisessä . Sekin kirpaisi, mutta Saamelaisveri menee syvemmälle, ihon alle. Sparrok on juuriltaan eteläsaamelainen näyttelijä, jonka työskentelystä onkin kaikki ulkokohtaisuus tiessään. Hän selvästikin tietää, mitä Elle Marja käy läpi. Myös ohjaaja Kernell on tunnustanut, että häpesi nuorena itse omia saamelaisia juuriaan. Omakohtainen kipuilu tuntuukin elokuvan ytimissä. Niin kuin tilinteossa kuuluukin. Siksi Saamelaisveri ei tarvitse lopulla sanoja ja selityksiä. Vanhan Elle Marjan katse kertoo kylliksi. Ensiesitys. (Ruotsi 2016) Yle Teema & Fem keskiviikkona 6.2. klo 22.00