Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

"Ei voi olla parempaa ystävää kuin koira" – Labradorinnoutajat Taavi ja Ella tuovat iloa vanhuksille Käräjätörmällä ja nostavat lämpimiä muistoja esiin

Karvaiset Ella ja Taavi poikkesivat Aila Revon ja Pauli Sulosen sekä muiden Kotipirtin ryhmäkodin asukkaiden rapsutettavina. Eivät koirat tietenkään sinne yksin päässeet, vaan mukana oli Taavin emäntä Outi Korpinen ja Ellan omistaja Meiju Haapamäki . Outi Korpinen pitää Tampereella huolen siitä, että mahdollisimman moneen paikkaan riittää rapsutusta kaipaavia karvaisia kavereita. Kotipirtin palvelutalon ryhmäkoti Tyynelässä Käräjätörmällä käydään yleensä viikonloppuisin, koska vierailevien lemmikkien isännät ja emännät ovat työelämässä. Eniten on mukana koiria, mutta on myös kissoja, lampaita ja jopa aasi. Sen minä vaan olisin halunnut nähdä, kun aasi tepastelee vanhusten ilona. –Karva-Kavereilla on pääsyvaatimukset: täytyy pitää ihmisistä, rapsutuksista eikä lemmikki saa olla vihainen. Omistajat kyllä tuntevat lemmikkinsä, eikä ihmisarkoja tai aggressiivisia edes tarjota tähän toimintaan, kertoo Outi, jolla on kotona kolme koiraa. Ne ovat kaikki labradorinnoutajia. Meijun Ella ja Outin Taavi ovat "pariskunta", ja niiden olisi tarkoitus saada joskus yhteisiä pentuja. Aila on koiraihmisiä Ella-koira viihtyy mainiosti Ailan läheisyydessä, sillä kuten Aila sanoo, kyllä koira koiraihmisen tunnistaa. Ailalla on ollut itsellään kotona montakin lemmikkikoiraa. –On se raskasta olla noin kaunis, Aila vitsailee ja ihailee Ellan kiiltävää turkkia ja söpöjä korvia. –Koiraihminen ei voi kuin rakastaa koiria. Ei voi olla parempaa ystävää kuin koira. Se ymmärtää kaiken, kun sille puhuu rauhallisesti, hän jatkaa. Pauli Sulonen viihtyy Taavin kanssa. –Tämä tuo muistoja mieleen. Minä en pääse ohi, jos koira on lähellä, hän sanoo. Hoitajille mieluisia Ryhmäkodissa kaksivuotias Ella ja puolitoistavuotias Taavi ovat tervetulleita vieraita. Ne saavat hyväilyjä myös hoitajilta. Karva-Kaverit on vapaaehtoistoimintaa. Kotipirtin yhteyshenkilö on vastaava sairaanhoitaja Taina Jussila . –Tämä on ihanaa toimintaa. Asukkaat pitävät tästä paljon. Täällä Tyynelän ryhmäkodissa on käynyt sisällä ainakin laama, lammas, poni ja tietenkin näitä koiria ja kissa, Tarja kertoo. Ellan ja Taavin sekä muiden lemmikkien käynti herättää ikäihmisissä muistoja omista lemmikeistä. Kun niitä ei laitoksessa ole mahdollisuutta pitää, eläinvieraista tulee kaivattua piristystä päivän kulkuun. Koirat ovat kissoja läheisempiä vierailijoita, sillä yksikään kissa ei suostu noin vaan istumaan sylissä. Koulut ja päiväkodit Vanhusten lisäksi Karva-Kaverien toiminnassa mukana olevat lemmikit vierailevat tervehtimässä päiväkotillapsia ja koululaisia. –Periaatteessa voisimme mennä käymään myös vanhuksen kotona ja viedä häntä koiralenkille, mutta sitten meidän pitäisi olla liikkeellä parina, kertoo Outi Korpinen. Hän ylläpitää kalenteria, johon kukin voi laittaa tiedon, pääseekö mukaan. Kotipirtin ryhmäkodilla on omat kummit, jotka ovat aina mukana vierailuilla, ja mukaan liittyy muita omien menojensa mukaan. Vierailut ovat lyhyehköjä, vartista kolmeen varttiin. Kaikki tehdään eläinten ehdoilla. –Omistaja kyllä huomaa, kun lemmikki alkaa väsähtää, eikä virtaa enää riitä olla rapsutettavana, toteaa Outi. Karva-Kaverin ei tarvitse olla rotukoira, vaan iloinen luonne riittää. –Sellainen neljä koiraa yhtä aikaa vierailulla on hyvä määrä. Jos niitä on sitä enemmän, voi homma mennä hulinaksi. Taavi on fiksu ikäisekseen ja aika iso. Koska se on puolitoistavuotias, se voi vielä kasvaa vähän. Toisen polven kaveri –Jännää kyllä, koira tunnistaa oman rotunsa. Jos vastaan tulee labradorinnoutaja, vastaanotto on heti lämmin, sanoo Outi Korpinen. Pirkanmaan Karva-Kavereissa on mukana liki 70 lemmikkiä. Kissoja on kolme, lampaita on kaksi, aaseja yksi ja loput koiria. –Taavin äitikin on mukana tässä, joten Taavi jatkaa tätä toisessa polvessa, mainitsee Outi. Hän huomaa, että nyt on vierailun tämänkertainen enimmäismitta täynnä, joten me lähdemme ulos pakkaseen. Siellä otetaan vielä potrettikuva tapauksen kunniaksi. Suomen Karva-Kaverit käyvät ilahduttamassa vanhuksia, kehitysvammaisia, lapsia ja nuoria lastenkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Suomen Karva-Kaverit ry kehittää eläinavusteista työskentelyä, jossa eläimen avulla tuodaan iloa ja vahvistetaan ihmisen terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistään ihmisten hyvinvoinnin ongelmia ja tuetaan ongelmia kohdanneita ihmisiä. Karva-Kaverit tunnistaa oranssinpunaisesta työliivistä tai ruseteista. Vierailukäynti laitoksessa kestää noin puoli tuntia ja vierailut sovitaan mahdollisimman hyvin laitoksen normaaliin päivärytmiin sopiviksi. Karva-Kaverit ovat tottuneita erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin. Osa Karva-Kavereista osaa myös erilaisia temppuja. Ohjaajat ovat Suomen Karva-Kaverit ry:n jäseniä ja ovat toiminnassa mukana vapaaehtoisina ilman korvausta. He ovat vaitiolovelvollisia vierailun tapahtumista. Ohjaaja vastaa eläimestään, tuntee sen parhaiten ja siksi onkin tärkeää, että ohjaajan annetaan työskennellä eläimensä kanssa omatoimisesti ja itsenäisesti. Yhteystiedot: tampere@suomenkarvakaverit.fi. Seuraavat testit järjestetään kesäkuussa.