Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hervannan Jalitsu-hallia raivataan nyt lumesta talkoovoimin – hallin kunto selviää vasta, kun se saadaan paljastettua lumikasan alta

Tampereen Hervannassa lumen alle jäänyttä Jalitsu-hallia alettiin maanantaina raivata talkoovoimin. Paikalla käyneen Aamulehden kuvaajan Eriika Ahopellon mukaan kello viiden jälkeen paikalla oli noin parikymmentä talkoolaista, mutta väkeä tuli lisää illan edetessä. Talkooporukka koostui juniorijalkapalloilun tukijoista, kuten jalkapalloilijoiden vanhemmista, valmentajista ja joukkueenjohtajista. Osa liittyi talkoisiin oman lapion kanssa, sillä Jalitsun ja Tampereen kaupungin varusteita ei riittänyt kaikille. Jalitsu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Weckman arvioi, että lumitalkoita vaaditaan useampi päivä, ennen kuin halli on nostokunnossa. Maanantaina talkoisiin oli kutsuttu ihmisiä kello 16:sta eteenpäin. –Katsotaan mihin asti porukka jaksaa, ja mihin asti valoa riittää. Kiitokset kaikille niille vanhemmille ja talkoolaisille, jotka ovat jaksaneet tulla, sillä ilman heitä tätä hommaa ei olisi olemassa, Weckman sanoo. Weckman ei halua vielä arvailla, milloin jalkapallohalli on jälleen käyttökunnossa. –Nyt taas mennään askel kerrallaan asiaa eteenpäin ja jossain vaiheessa halli on pystyssä. Hallin kunto ei vielä selvillä Ylipainehalli kärsi runsaasta lumentulosta myös viime talvena. Vuosi sitten helmikuun alussa halli romahti osin lumen painosta ja se laskettiin lopulta kokonaan alas. Tänäkin talvena jalkapallohallia on huollettu ja puhdistettu lumesta ahkerasti, mutta voimakas lumentulo on ylipainehallille vaarallista. Tänä vuonna halli ei ehtinyt romahtaa, vaan se päätettiin viime viikonloppuna laskea vahinkojen välttämiseksi. –Se olisi tullut joka tapauksessa alas, niin päätimme laskea sen itse, ettei halliin tule repeämiä tai muita vaurioita, Weckman kertoo. Täyttä varmuutta hallin kunnosta ei kuitenkaan vielä ole. Tilanne selviää Weckmanin mukaan vasta, kun lumet on saatu raivattua. –Hallin päällä on lunta jokunen kuutio, joten sinne alle on vaikea nähdä. Vaikka halli laskettiin hallitusti, niin kyllä se silloinkin tulee kovaa alas. Mutta sen nyt näkee joka tapauksessa, ettei halli ole niin huonossa kunnossa kuin viime vuonna. Jalkapalloseurat Ilves, TPV, TKT, PP-70 ja TJK perustivat yhdessä Jalitsu Oy:n, joka toteutti jalkapallohallin yhdessä Tampereen kaupungin kanssa.´ Halli otettiin käyttöön vuonna 2012. Halli sijaitsee Tampereen Hervannassa Ahvenisjärven jalkapallokenttien läheisyydessä. Suurin sallittu henkilömäärä hallissa on 200 henkilöä.